Haastattelu

Sungha Jungin haastattelu Pariisissa

23.10.2012 2012-10-23 14:43:00 KoME Kirjoittaja: Misa Kääntäjä: Jenna

Sungha Jungin haastattelu Pariisissa

Sungha Jung järjesti aikaa vastatakseen KoME:n kysymyksiin artistin ensimmäisessä Pariisin-konsertissa.


© Sungha Jung
KoME sai ilon tavata Sungha Jungin muutamaa tuntia ennen tämän konserttia Pariisin Le Café de la Dansessa, 11. maaliskuuta 2012.

Sungha Jung on nuori eteläkorealainen kitaristi, joka sai suosiota Youtube-videoidensa ansiosta. Nuorukaisen ensimmäinen reaktio tapahtuneeseen oli:

”En odottanut näin suurta suosiota. Julkaisin ensimmäisen videoni isäni kanssa vain huvin vuoksi.”

Artistin ensimmäinen video on ladattu sivustolle viisi vuotta sitten. Sungha on nyt laajalti tunnettu kitaristi, ja hänen Youtube-kanavallaan on tähän mennessä jo yli 440 miljoonaa katselua. Hän on julkaissut kaksi albumia, Perfect Bluen ja Ironyn. Nuori mies on silti nöyrä:

”Monet sanovat, että olen todella taitava - että olen lahjakas, mutta itse en ole samaa mieltä. Olen mielestäni kuitenkin kehittynyt ensimmäisestä albumistani.”

Videoillaan hän hyödyntää aiempia kappaleitaan uudelleensovittaen useimmat itse. Rock, pop, klassinen, soundtrack – Sungha pystyy esittämään kaikkia musiikkityylejä. Kysyttäessä kuitenkin hänen musiikkimaustaan ja suosikkiartististeistaan hän vastaa oitis:

”Pidän todella paljon Big Bangistä. Lempijäseneni on G-Dragon, ja haluaisin tehdä töitä heidän kanssaan.”

Kaikkien yhteistyöprojektiensa ja kokemustensa joukosta hänen suosikkinsa oli tapaaminen amerikkalaisen kitaristin, Trace Bundyn, kanssa. Yhdysvalloissa koettu tapaaminen kesti kaksi tuntia.

Kysyttäessä hänen tulevaisuudestaan kunnianhimoinen Sungha vastaa:

”Haluaisin tehdä intohimostani työni. En kuitenkaan halua olla vain kitaristi, vaan muusikko.”

Tämän jälkeen Sungha lähti soittamaan Le Café de la Dansen lavalle täydelle salille.

Soitto alkoi yhdellä hänen omista lauluistaan, nimeltään Irony, jota seurasivat Adelen kappaleet Rolling in the Deep ja Someone Like You. Näiden jälkeen soivat Stingin Fragile, 2NE1:n Lonely ja BIG BANGin kappale Blue, jotka herättivät selvästi kpopista kiinnostuneessa yleisössä suurta innostusta.

Tämän jälkeen hän soitti Theme of Lupin III:n, jonka on sovittanut Tanaka Akihiro. Seuraavaksi oli vuorossa duetto 16-vuotiaan ranskalaiskitaristi Illona Boloun kanssa heidän esittäessään kappaleen Hazy Sunshine. Nuori tyttö vaikutti hieman hermostuneelta, mutta arvosti mahdollisuutta päästä esiintymään Sunghan kanssa.



Pienen tauon jälkeen kitaristi palasi takaisin lavalle toisella omatekemällä laulullaan, I Remember Youlla, jota seurasi Liikkuvan Linnan soundtrackiltä löytyvä kappale Merry-Go-Round. Sungha paljasti myös viimeisimmän teoksensa, Sorryn, soittaen sen ensimmäistä kertaa livenä. Hän jatkoi Phantom Of The Operalla ja Sungha’s Waltzilla. Kappale on erityinen, koska ranskalainen kitaristi Michel Haumont on kirjoittanut sen vartavasten Sunghalle. Konsertin päätti kappale My Favorite Things, joka on musikaalista The Sound Of Music. Sunghaan kiintynyt Michel Haumont astui hänen kanssaan lavalle soittaakseen kaksi viimeistä laulua, Farewellin ja Mr. Pickingin.



Tapahtuma päättyi nimikirjoitustilaisuuteen, ja faneilla oli mahdollisuus ottaa kuvia kitaristin kanssa.

Fanien lähdettyä Sungha Jung jakoi ensivaikutelmansa kanssamme:

”Tämä oli ensimmäinen konserttini Pariisissa. Nautin yleisöstä todella paljon. Kaikki meni hyvin ja luulen, että itsekin pärjäsin hyvin. Kiitos!”

KoME kiittää haastattelun mahdollistamisesta Tempo Spectablen Denis Leblondia, Sungha Jungia sekä tämän manageria Dee Kimiä.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Sungha Jung © Sungha Jung
Sungha Jung

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
11.03.20122012-03-11
Konsertti
Sungha Jung
Café de la Danse
Pariisi
Ranska
MAINOS