Kulttuuriartikkeli

Kirjavinkkaus: Kyung-sook Shinin Hovitanssija

18.09.2019 Kirjoittaja: Secu

JaME:n kirjavinkkari astui korealaisen kirjallisuuden tuntemattomalle maaperälle ja jäi sille tielleen.

Korea on länsimaissa kenties tunnetuin musiikistaan, elokuvistaan ja sarjoistaan, mutta kirjallisuuden kentälläkin on paljon tarjottavaa. On helppoa uskoa, että Korean nykykirjallisuuden voisi tällä hetkellä tiivistää yhteen menestyksekkääseen sekä tarinankerronnan ja hahmonluonnin taitavaan nimeen: Kyung-sook Shiniin.
JaME:n puolella Kirjavinkkaus-sarjaa japanilaisesta kirjallisuudesta vetänyt Secu piipahti Korean puolelle ja ihastui ikihyviksi. Alta voitte lukea esittelyn Kyung-sook Shinin Hovitanssijasta. Secu varoittelee kirjan herättävän voimakkaita tunteita jatkuvan mutta hyvin hienovaraisen jännitteen takia. Kirja nostattaa monia lähes epätoivoisia mutta myös välillä huutomerkillä koristeltuja ”miksi?”-kysymyksiä, muttei vastaa jokaiseen – eiväthän hyvät kirjat koskaan.
Mukavia lukuhetkiä!

Nimi: Hovitanssija Tekijä: Kyung-sook Shin Kääntäjä: Taru Salminen (suomentanut suoraan koreasta), Jonna Joskitt-Pöyry (kirjailijan jälkisanat) Genre: käännöskirjallisuus, kaunokirjallisuus Kustantaja: Into Julkaisuvuosi: 2019 (alkuperäinen julkaisu 2007)

On vuosi 1888, kun ensimmäinen ranskalainen lähettiläs Victor Collin de Plancy saapuu Korean Joseon-dynastiaan. Lähettiläs tapaa Yi Jinin, 19-vuotiaan hovitanssijan ja hovineidin, jonka silmissä on koko maailma, vaikka tämä ei olekaan käynyt Korean ulkopuolella, vain opiskellut ulkomaista ja hallitsee hurmaavasti ranskan. Dynastia tunnettiin myös nimellä Yi-dynastia, joten se ehkä selittää nimen Yi Jin (alkuperäisen julkaisun nimi). Yksinkertaisella tervehdyksellä ”Bonjour!” on kauaskantoiset ja laajamittaiset seuraukset. Kummankin elämä ottaa uuden, peruuttamattoman suunnan, ja lukija toivoo taipaleen muuttuvan yhteiseksi ja sivuja olevan loputtomiin. Kirjassa Yi Jin elää lapsuuttaan 1870-luvun Koreassa, sekä palatsissa että Banchon-nimisellä köyhällä alueella, joka nykyisin on osa Etelä-Korean pääkaupunkia Soulia. Palatsi sijaitsee Incheonissa, ja se on osa Soulin metropolialuetta. Hallitsijaparina toimii kuningatar ja kuningas, joka oli Joseon-dynastian viimeinen kuningas ja Korean ensimmäinen keisari. Heillä on nimettömäksi jäävä kruununprinssi.
Shin sanoo romaanistaan näin: ”En itse asiassa edes ajattele Hovitanssijaa historiallisena romaanina. Romaanit kertovat ihmisistä, sijoittuvat ne mihin aikakauteen tahansa.” Kirjailija on kirjoittanut henkilöhahmot niin taidokkaasti, että on hankala erottaa täysin fiktiivisiä ja historiallisia hahmoja toisistaan. Jälkisanoissa kirjailija kertoo muokanneensa ja värittäneensä historian hahmoja omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi. Jälkikäteen tehty salapoliisityö osoitti minulle, että tietyt historialliset tapahtumat, teot ja aatteet on pidetty, jotta romaani henkilöineen pysyi uskottavana ja samastuttavana. Hahmojen taustoja kannattaa tutkia vasta jälkeenpäin, sillä ne paljastaisivat tarinan kulusta liikaa ja pilaisivat lukukokemuksen – ellei muutenkin halua lukea viimeistä sivua ensin. Lähdeaineistossa kaikki on vain tavaroita, valokuvia, sanoja, hengetöntä ja lumonsa kadottanutta, faktatietoa. Shin on onnistunut täyttämään romaanin sivut niin aidosti ja lähes kiusaannuttavan tarkasti ja läheltä, että sitä ajattelisi Shinin seisoneen aikalaisen lähdeaineistonsa tapahtumien, tavaroiden, sanojen ja henkilöiden keskellä välittäen kaiken sensuroimatta lukijalle.
Shin esittää pyyntönsä vielä viimeiseksi: ”Toivon, että Hovitanssija pakenee määritelmiä eikä alistu luettavaksi vain yhdestä näkökulmasta.” Ei totisesti! Kirjan lukeminen on paikoin pakahduttavaa, koska niin monen hahmon ääni kutsuu ja toisinaan lähes huutaa tulla kuulluksi. Päällimmäisenä lukijan mieleen jäävät päähenkilö Yi Jin, mistä Shin varmasti olisi mielissään, Ranskan lähettiläs, kuningatar, piispa Blanc, Hong Jong-u. Kirjan ehdoton vahvuus on eläväisissä hahmoissa, mutta paljastetaan juonesta sen verran, että se alkaa Koreasta, jollain lailla päättyykin sinne, mutta Ranskan vaikutus on peruuttamaton – useammassa kuin yhdessä merkityksessä.
Mikäli kirjan lukee useamman kerran, se tarjoaa varsinkin mainituista hahmoista tarpeeksi tietoa, jotta lukija voi keskittyä vain heidän näkökulmiinsa – tapahtumat nimittäin näyttäytyvät varsin eri valossa! Sanoisin sen olevan dynaamisen ja toimivan hahmokaartin ydin. Halutessa kirjasta voi nauttia poliittishistoriallisesta näkökulmasta (Japanin laajenemispyrkimykset, Korean varovainen avautuminen, Venäjän, Ranskan, Kiinan ja Japanin kilpailu Korean maaperällä), esteettisestä näkökulmasta (korealainen ja ranskalainen muoti, kirjallisuus, taide-esineet, sisustus), kielellisestä näkökulmasta (hahmojen puhuman korean ja ranskan kielen suhde sekä suomennos itsessään). Salminen on naulinnut vanhan ajan tunnelman kirjaan täydellisesti, eikä se siksi tunnu liian modernilta. Sanotaan, ettei kukaan tunne teosta kirjailijan itsensä lisäksi yhtä perin pohjin kuin kääntäjä. Salminen tiesi mitä käänsi.
Kirjailijan jälkisanoista käy ilmi, että Shin työsti uutta romaania törmätessään Yi Jinistä kertovaan puolentoista sivun pituiseen tarinaan, jonka oli kirjoittanut ranskalainen mies. Kirjailija hylkäsi tekeillä olevan teoksensa ja lähti etsimään Yi Jiniä toivoen pystyvänsä herättämään pysyvästi henkiin tämän unohdetun naisen. Näin kävikin, sillä Yi Jin jätti sivuilla kuvattujen ihmisten elämään vahvan ja ikuisen jäljen – eikä hänen tarinansa unohdu helposti lukijankaan mielestä!
Otteet Kyung-sook Shinin sanoista on poimittu kirjailijan jälkisanoista (suom. Jonna Joskitt-Pöyry)
Kirjailijalta on aiemmin suomennettu seuraavat teokset: Pidä huolta äidistä (Into, 2015, alkuperäinen julkaisu 2008) ja Jään luoksesi (Into, 2017, alkuperäinen julkaisu 2010). Olen kuitenkin iloinen siitä, että Hovitanssija pääsi listan jatkoksi, vaikka onkin edellä mainittuja vanhempi teos, mikä kertonee jotain kirjan lumoavuudesta.

MAINOS