Keikkaraportti

A Story Not Told – AlphaBAT Tiivistämössä 28.11.2019

02.12.2019 2019-12-02 09:38:00 KoME Kirjoittaja: Anu Valokuvaaja: Julia

A Story Not Told – AlphaBAT Tiivistämössä 28.11.2019

Reilun pituinen konsertti sisälsi AlphaBATin omien laulujen lisäksi runsaasti cover-hittejä sekä Koreasta että länsimaista.


© Julia Valtonen (KoME Suomi)
AlphaBATin viides Euroopan-kiertue A Story Not Told toi ryhmän ensimmäistä kertaa Suomeen. Keikkaa tosin oli suunniteltu jo keväälle 2018, mutta tuolloin tapahtuma peruttiin ennen kuin edes yksityiskohdat ehtivät selvitä. Luottamus tämänkertaisen konsertin onnistumiseen kuitenkin palkittiin ja vihdoin suomalaiset fanit näkivät AlphaBATin jäsenet edessään ihkaelävänä – tai ainakin suurimman osan heistä, sillä Epsilon on tällä hetkellä suorittamassa asepalvelustaan.

Ensimmäisenä laulunaan tämänhetkiset jäsenet Beta, Gamma, Kappa ja Lambda lauloivat vauhdikkaan AB CITYn, jolla ryhmän alkuperäinen kokoonpano debytoi vuonna 2013. Tämän jälkeen tunnelma eteni kohti balladipainotteisia cover-kappaleita, joista osa oli jäsenten sooloesityksiä. Mukaan oli valittu lauluja muun muassa Adelelta, Bruno Marsilta ja One Directionilta.

Keikan ihastuttavin hetki koettiin, kun lavalle arvottiin onnekas fani, jolle AlphaBAT esitti Ed Sheeranin lempeän Perfectin. Osuus upposi taatusti romantikoihin elegantteine eleineen ja vaaleapunaisine ruusuineen.


Toinen vaikuttava kohokohta oli BTS:n Fake Love. Kyseessä oli kappaleen balladiversio, johon kuuluu lähinnä vain pianosäestys – eikä mielestäni sitäkään olisi tarvittu, sillä AlphaBATin jäsenten vuorottelevia lauluosuuksia olisi mielellään kuunnellut ilman taustoja.

Väliajalla yleisö sai seurata takaseinälle heijastettuja AlphaBAT-videoita sen aikaa, kun jäsenet huilasivat ja vaihtoivat vaatteensa. Valkoiset kauluspaidat ja tummat puvunhousut olivat nyt vaihtuneet 90-luvun alun tyyliä vahvasti muistuttavaan lookiin, johon kuului värikkäät collegepaidat, revityt farkut, roikkuvat kangasvyöt ja korvakorut.

Vaatteiden vaihto merkitsi myös musiikillista muutosta. Siinä missä suuri osa keikan alkupuoliskon kappaleista oli hitaita lauluja, sai yleisö nyt kuulla rap- ja rock-vaikutteilla höystettyä menevämpää poppia ja jopa dance-fiilistä Teen Topin vauhdikkaan Rocking-hitin saattelemana. Erityisimmillään AlphaBAT tuntuu olevan laulajina – ja omien kappaleidensa kohdalla ryhmä itsekin pyysi faneja keskittymään vokaaliosuuksiin – mutta esimerkiksi juuri Rockingin nopeat askelkuviot ja BTS:n Boy With Luv -koreografia korkeine potkuineen olivat osoitus siitä, että myös tanssimista on treenattu hartaasti.


Omista kappaleistaan ryhmä esitti muun muassa tunteikkaan Babyn, hyväntuulisen Get Your Luvin sekä hurmaavan Alwaysin, jonka tahtiin yleisö heilutti hitaasti käsiään. Aivan viimeisenä lauluna fanit saivat kuulla yhtyeen uusimman julkaisun, rohkaisevaa viestiä välittävän Flyn. Show'n päätyttyä Beyond Ent muistutti vielä ensi vuonna järjestettävästä Argonin keikasta ja lupaili huomioida Suomen jatkossa entistä paremmin kiertueissaan.

Suuri määrä tunnettujen hittien taidokkaasti esitettyjä covereita teki AlphaBATin keikasta hyvin viihdyttävän. Ryhmä oli ennen kiertueen alkua harmitellut, että lipunmyynnit etenkin Pariisissa, Lontoossa, Istanbulissa, Varsovassa ja Lissabonissa olivat vähäiset, ja vaikkei Helsinkiä erikseen mainittu, ei Tiivistämössäkään väentungosta päässyt syntymään. Ryhmä kiitteli kovasti yleisöä, mutta keikan lopuksi he haaveilivat, kuinka mahtavaa olisi jos seuraavalla Helsingin-keikalla paikka olisikin täynnä väkeä.

AlphaBATin suosion kasvamista odotellessa voi olla, että keikan cover-painotteisuutta kannattaisi tuoda rohkeammin esille kiertueiden markkinoinnissa. Tieto vankkojen pophittien esittämisestä ja 20 laulua sisältäneen esityksen kunnioitettavasta pituudesta saattaisi houkutella paikalle myös niitä, jotka eivät vielä ole täysin vakuuttuneet ryhmän omasta materiaalista.

MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
28.11.20192019-11-28
Konsertti
AlphaBAT
Suvilahden Tiivistämö
Helsinki
Suomi

AlphaBAT 2019 European Tour “A STORY NOT TOLD”

A Story Not Told – AlphaBAT Tiivistämössä 28.11.2019 © Julia Valtonen (KoME Suomi)

Keikkaraportti

A Story Not Told – AlphaBAT Tiivistämössä 28.11.2019

Reilun pituinen konsertti sisälsi AlphaBATin omien laulujen lisäksi runsaasti cover-hittejä sekä Koreasta että länsimaista.

Suomeen saapuva AlphaBAT valmistelee comebackiaan Makestar-palvelun avulla © APB Entertainment. All Rights Reserved.

Uutiset

Suomeen saapuva AlphaBAT valmistelee comebackiaan Makestar-palvelun avulla

Uuden albumin joukkorahoitusprojektiin ehtii osallistua joulukuun 30. päivään asti.

AlphaBAT julkisti kiertueensa – keikka myös Suomessa © W Entertainment. All Rights Reserved.

Uutiset

AlphaBAT julkisti kiertueensa – keikka myös Suomessa

Viime vuoden konsertti peruuntui. Marraskuun lopussa on uuden yrityksen vuoro.

MAINOS