Kulttuuriartikkeli

Kokeilussa Squid Game -dalgona-setti

05.12.2021 2021-12-05 17:21:00 KoME Kirjoittaja: Anu, KoME Suomi

Kokeilussa Squid Game -dalgona-setti

Toimituksemme testasi korealaisen retroherkun valmistamista Asian Trade Lotuksen tarvikkeilla.


© KoME Suomi
Netflixin hittisarja Squid Game nosti retroherkku dalgonan maailmankartalle ja myös takaisin suosioon kotimaassaan. Kidesokerin ja ruokasoodan yhdistelmästä syntyy keksimäinen makeinen, jota kutsutaan myös hunajakennotoffeeksi tai -karkiksi hunajakennoa muistuttavan rapean koostumuksen vuoksi. Etelä-Koreassa dalgona oli suosiossa etenkin 70- ja 80-luvuilla. Tuolloin siihen liittyi myös leikki, jossa dalgonan kuvio yritetään irrottaa ehjänä. Katumyyjät saattoivat jopa palkita tehtävässä onnistuneita lapsia uudella makeisella. Squid Gamessa tosin pikemminkin rangaistaan epäonnistujia.

Suomeen hiljattain perustettu aasialaisen ruoan verkkokauppa Asian Trade Lotus on alkanut myydä settejä Squid Game -henkisten herkkujen valmistukseen ja kuvioiden irrottamiseen. Saimme mahdollisuuden tutustua tykötarpeisiin.

Tarvikkeita myydään kahdessa erässä: aloitussettiin sisältyy muotit ja muut perusosat ja battle-osion ostamalla saa lisää sarjan kilpailijoillakin nähtyjä dalgona-rasioita ja neuloja.




Aloitussetin mukana tulee metallikauha. Dalgonaa on perinteisesti valmistettu kauhoilla, mutta reseptin vinkeissä kerrotaan, että helpoiten se kuitenkin onnistuisi pientä non-stick-pinnoitteista pannua käyttämällä. Ilmeisesti täysikokoisen paistinpannun kohdalla sulanutta sokeria saattaa jäädä korkeisiin reunoihin. Testeissämme huomasimme, että kauhan käyttöön tarvitaan kyllä hienovaraisuutta sekoittamisen ja sopivan hitaan lämmityksen suhteen (tai esim. sokeria saattaa sekoittaessa päätyä liedelle). Kovakätisempien aloittelijakokkailijoiden kannattanee harkita pienen pannun kokeilemista. Tässä käytimme 14 cm paistinpannua, mutta vieläkin pienempi olisi taatusti kätevä.

Aluksi pari reilua teelusikallista sokeria sulatetaan muutaman minuutin aikana maltillisella lämmöllä. Varovaiseen sekoittamiseen voi käyttää syömäpuikkoa.


Kun sokeri on sulanut kullanruskeaksi nesteeksi, kauha/pannu siirretään pois lämmöltä, sokerisulaan lisätään ripaus ruokasoodaa ja sekoitetaan reippain liikkein. Väri muuttuu vaaleammaksi ja koostumus alkaa kehittyä. Sekoitettu massa siirretään leivinpaperille ennen kuin se alkaa jähmettyä. Paperilla sen annetaan jäähtyä 20-30 sekuntia, minkä jälkeen massa painetaan litteämmäksi. Siihen voi käyttää esimerkiksi tasapohjaista lautasta tai kattilaa. Liian varhainen painaminen saattaa aiheuttaa massan tarttumisen painovälineeseen.

Lopuksi on aika käyttää muottia ja sitten dalgona jätetään hetkeksi kovettumaan ennen leivinpaperilta nostamista. Ennen seuraavan dalgonan tekoa kauha/pannu ja syömäpuikko puhdistetaan edellisistä rippeistä kuumalla vedellä. Jos herkkuja haluaa säästää myöhemmäksi, ne kannattaa säilöä tiiviisti esim. mukana tulevaan rasiaan tai minigrip-pussiin tahmaiseksi muuttumisen välttämiseksi.


Dalgonan valmistaminen vaatii hieman harjoittelua: prosessissa ajoitus on tärkeää, joten vaiheet täytyy oikeastaan oppia ulkoa. Sateenvarjomme onnistui jo kivasti, mutta tähtiyksilö jäi reunasta epämuodostuneeksi. Astetta pahempiin epäonnistumisiimme kuului liian tumma väri (unohdimme ottaa pannun lämmöltä ennen soodan lisäämistä) ja pannuun jähmettynyt seos, jota ei enää saanut valutettua leivinpaperille (ilmeisesti aikailimme liikaa ruokasoodan lisäämisen jälkeen) sekä leivinpaperille siirretty massa, joka ei enää suostunutkaan litistymään (annoimme jäähtyä liian pitkään). Onneksi ainesosat ovat edullisia ja kokeilukappaleetkin maukkaita, kunhan vain varoo erityisesti sokerin polttamista ja liiallisen ruokasoodamäärän käyttämistä.


Dalgona lohkeaa helposti, mutta ei aina toivotusta kohtaa...


Tarvikkeet dalgonan valmistukseen ja Squid Game -henkiseen kilpailuun rasioineen ja neuloineen voi ostaa Asian Trade Lotuksen verkkokaupasta.
MAINOS
MAINOS