Keikkaraportti

Jambinai - Maailma kylässä -festivaali, Helsinki

01.06.2013 2013-06-01 11:51:00 KoME Kirjoittaja: Anu

Jambinai - Maailma kylässä -festivaali, Helsinki

Hevivaikutteinen Jambinai vakuutti esiintymisellään Maailma kylässä -festivaaleilla.


© Anu Maarit Sahlman (KoME Suomi)
Maailma kylässä -festivaali järjestettiin tänä vuonna 25.-26. toukokuuta Helsingissä Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Monikulttuurisen ilmaisfestivaalin pääteemana oli ihmisoikeudet ja painotus puolestaan Kaakkois- ja Itä-Aasiassa. Ihmisoikeuksiin liittyen paikan päältä löytyi keskusteluohjelmia, joissa Aasian osalta esille aiheiksi oli nostettu erityisesti Kiina ja Myanmar. Musiikkiohjelmistossa Kaakkois- ja Itä-Aasiasta mukana olivat esimerkiksi Charmaine Clamor Filippiineiltä ja Hanggai Kiinasta. Korealaisesta kulttuurista kiinnostuneille esiintyjäkaartista löytyi raskasta soundia edustava Jambinai.

Kaisaniemen puistoon sijoitetulla Monsuuni-lavalla esiintynyt Jambinai koostuu kolmesta jäsenestä. EERUn instrumentteihin lukeutuvat pääasiassa kitara sekä puhallinsoittimet piri ja taepyeongso, Kim Bomi soittaa pystysuorassa pidettävää kielisoitinta, haegeumia ja Shim Eunyong puolestaan suurikokoista geomungoa ja kellopeliä. Soittimet edustavat korealaisia perinteitä, mutta soundiltaan Jambinai on hyvinkin moderni. Mielikuvituksellisesta musiikista löytyy hevivaikutteita, joiden ansiosta yhtyeen ideaa voisi etäisesti verrata Apocalypticaan. Soundi on kuitenkin usein rosoisempi ja kaoottisempi. Toisaalta ryhmä sisällyttää repertuaariinsa monipuolisesti tunnelmallisia hengähdyshetkiä. Kolmikon post-rock -henkinen musiikki on valtaosin instrumentaalista.
Helsingissä Jambinain rivistössä nähtiin jäsenten lisäksi myös basisti ja rumpali. Ennen yhtyeen ilmaantumista lavalle tapahtuman juontajat muistuttivat kyseessä olevan Jambinain ensimmäinen ulkomaanesiintyminen, mikä nostatti bändille innokkaat aplodit.

Jambinai aloitti esiintymisensä sarjalla raskaita ja voimakkaita kappaleita, ja yleisö vaikutti tempautuvan välittömästi mukaan tunnelmaan. Kim Bomin kielisoitin haegeum paljastui esille nousevaksi instrumentiksi EERUn ja Shim Eunyongin luodessa kappaleille synkän ja paikoin jopa pahaenteisen perustan. Paljain jaloin lavalla viihtynyt Shim Eunyong näppäili geomungon kieliä hyvin keskittyneen oloisena. Geomungo on suurikokoinen ja vaikuttava instrumentti, ja Shim Eunyong tarkensikin asentoaan laulusta riippuen. Musiikin soidessa hän pysyi vakavailmeisenä myös omaa soittovuoroaan odottaessa, mutta vilautti hymyään paikoin laulujen välissä. Puhallinsoittimia ja kitaraa hallinnut EERU oli ottanut vastuulleen yleisön jututtamisen. Nuori mies vaikutti puheliaalta persoonalta ja lausui selkeää englantia. Kompastuskiveksi osoittautui sanavaraston kanssa hapuileminen. Hän alkoikin harmitella paikalla olleille sitä, ettei ole hyvä englannin saati suomen kielessä, kunnes yleisöstä keskeytettiin hänet huudolla "Play music!" EERU nauroi helpottuneen oloisena ja oli samaa mieltä. Myöhemmin EERU kertoi yleisölle festivaalin myyntipöydästä löytyvän myös Jambinain tarjontaa. Bändin levy Différance palkittiin vuoden 2012 Korean Music Awardsissa parhaan crossover-albumin palkinnolla. Yhdeksän raitaa sisältävän levyn sai ostettua itselleen 10 euron hintaan.

Keikan edettyä oli ensimmäistä kertaa aika siirtyä rauhallisemman laulun pariin. EERU kuvaili kappaletta surulliseksi lauluksi liittyen luontoon... puihin, vuoriin... minkä jälkeen hän tyytyi demonstroimaan ajatuksiaan liikuttamalla kättään edestakaisin "svuush"-äänitehosteen saattelemana. Sanojen loppuminen nauratti yleisöä, mutta kuvaus riitti mainiosti avaamaan mielikuvitukset yhtyeen tarkoittamaan suuntaan. Haikeana ja kolkkona alkanut laulu loihti soundtrack-tyylisellä toteutuksellaan ympärilleen jylhiä maisemia, kunnes yltyi klassisen musiikin hengessä kuin tuhoisaksi myrskyksi. Keikan loppupuolella haegeum keräsi jälleen huomiota itseensä Kim Bomin loihtiessa instrumentillaan lyhyitä, aavemaisia ääniä.

Viimeisen laulunsa Jambinai esitti triona ilman basistin ja rumpalin säestystä. Kyseessä oli koskettava laulu ihmisten välisistä suhteista, ja samainen valinta päättää myös Différancen kokonaisuuden. Jambinain keikka oli perinneinstrumentteineen musiikillisesti erittäin avartava ja omalaatuinen, mutta samalla bändin jäsenten ansiosta myös nuorekas ja villitsevä. Toivon mukaan yhtye saa lisää mahdollisuuksia ulkomailla konsertoimiseen.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Jambinai © Jambinai. All Rights Reserved. / Maailma kylässä
Jambinai

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
25.05.20132013-05-25
Konsertti
Jambinai
World Village Festival - Maailma kylässä
Helsinki
Suomi

Jambinai Maailma kylässä -festivaalilla

Jambinai suunnittelee paluuta Eurooppaan © Anu Maarit Sahlman (KoME Suomi)

Uutiset

Jambinai suunnittelee paluuta Eurooppaan

Maailma kylässä -festivaaleilla esiintynyt Jambinai aikoo tänä vuonna esiintyä USA:ssa, Etelä-Amerikassa, Kiinassa ja Euroopassa.

Jambinai - Maailma kylässä -festivaali, Helsinki © Anu Maarit Sahlman (KoME Suomi)

Keikkaraportti

Jambinai - Maailma kylässä -festivaali, Helsinki

Hevivaikutteinen Jambinai vakuutti esiintymisellään Maailma kylässä -festivaaleilla.

Jambinai esiintyy Maailma kylässä -festareilla © Jambinai. All Rights Reserved. / Maailma kylässä

Uutiset

Jambinai esiintyy Maailma kylässä -festareilla

Perinnemusiikkia ja post-rockia yhdistävä Jambinai nähdään Helsingissä toukokuussa.

MAINOS