Ennakkoarvostelussa RM: Right People, Wrong Place

Kim Namjoon tarvitsee elämäänsä haasteita, mutta myös tasapainoa. Hän kieltäytyy asettamasta itseään kategorioihin voidakseen olla mitä tahansa – ja silti aidosti oma itsensä. Kansainvälisesti tunnettu BTS:n johtaja, taiteilijanimeltään RM, kertoo itsestään ja toisinaan ristiriitaisista ajatuksistaan uudessa dokumenttielokuvassa, joka käsittelee hänen toista sooloalbumiaan. RM:n toinen sooloalbumi, Right Place, Wrong Person, julkaistiin 24. toukokuuta 2024. Albumilla vierailee myös muita artisteja, kuten Little Simz, Domi ja JD Beck sekä Moses Sumney.

Dokumenttielokuva RM: Right People, Wrong Place seuraa RM:ää ja hänen tiimiään usean kuukauden ajan. Kyseessä on jakso tähden elämästä, jossa hän tasapainoilee henkilökohtaisen itsensä ja globaalin supertähden roolin välillä. Ensiesityksensä Busanin kansainvälisillä elokuvajuhlilla saanut RM: Right People, Wrong Place tulee suomalaisen yleisön ulottuville elokuvateattereihin 5. joulukuuta 2024, tarjoten katsauksen elämään, jossa julkisuus on läsnä lähes jokaisessa tilanteessa. Se pistää pohtimaan, kuinka haastavaa on pysyä uskollisena itselleen maailmanlaajuisen menestyksen keskellä. Tämä projekti oli kuitenkin Kim Namjoonille sellainen hetki elämässä, kun itseensä keskittymiselle oli vihdoin aikaa.


Vuonna 1994 syntynyt RM tunnetaan erityisesti taitavasta räppäämisestään sekä syvällisistä ja filosofisista sanoituksistaan. Hän on monipuolinen artisti, jonka musiikki yhdistää saumattomasti räpin, hiphopin, popin ja elektroniset vaikutteet. Hänen pohdiskeleva luonteensa sekä kykynsä inspiroida nuoria sukupolvia ovat tehneet hänestä ainutlaatuisen kulttuurillisen hahmon. RM resonoi monien keskuudessa, sillä hän puhuu usein mielenterveydestä sekä henkilökohtaisesta kasvusta. Nämä aiheet nousevat usein esille hänen julkisissa esiintymisissään. Hän ei pelkää käsitellä vaikeita aiheita, kuten tunnetta siitä, ettei ole aina tarpeeksi hyvä. Tämä monelle fanille tuttu keskustelu toistuu myös tässä dokumentissa. Tästä syystä en voi sanoa, että dokumentti olisi tarjonnut merkittävästi uutta tietoa artistin ajatusmaailmasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se olisi tuonut mitään uutta esille.

Supersuositun poikabändin johtajana oleminen ei ole aina helppoa. Työ on hektistä, ja valtaosa ajasta kuluu koreografioiden opetteluun ja esiintymiseen valmistautumiseen. Aikaa omalle elämälle ei juurikaan jää. Tämä sooloprojekti antoi tähdelle juuri sitä, mitä hän kaipasikin: aikaa itselleen. Tämä oli niitä harvoja hetkiä, kun hän pääsi tekemään projektia pienessä ryhmässä ja keskustelemaan itse musiikista. Vaikka dokumentti ei paljastanutkaan kovin montaa uutta asiaa RM:n ajatusmaailmasta, se toi silti esiin aivan erilaisen puolen hänestä. Mielikuva maailmanluokan tähdestä jäi taka-alalle, kun sooloprojektissa oli mukana vain pieni joukko ihmisiä ja muutama kamera. Dokumentissa RM:stä huokui ehkä enemmän tavallisen musiikinharrastajan viba. Se oli niin arkista ja tavallista elämää lähellä, että toisinaan tuntui kuin olisi ollut itse fyysisesti paikalla. Toki siihen mahtui myös hetkiä, joita ei tavallisena kansalaisena pysty käsittämään.

Kun RM astui dokumentissa lavalle tuhansien ihmisten eteen, mieleeni nousi yksi ajatus: minä en haluaisi olla tuolla. Kotisohvalla artikkelien kirjoittaminen ja kameran takana piileskely tuntuvat paljon houkuttelevammilta kuin tuhannet ihmiset seuraamassa tarkkaan jokaista liikettäni. Ehkä tässä kuitenkin tulee esille luovan alan kauneus. Erilaisia ihmisiä tarvitaan luomaan erilaista sisältöä. Vaikka RM toisinaan epäilee kykyjään, hän vaikuttaa samalla olevan juuri siellä, missä pitääkin: inspiroimassa muita.


Dokumenttiin oli saatu teeman mukaisesti vanhahtava tunnelma – ikään kuin olisi hypännyt sekä menneisiin vuosiin että nykyhetkeen, kuten artisti projektiaan itse kuvaili. Osa dokumentista oli suoraan kuin 70-luvulta, vähän kuin perhekameralla kuvattu kotifilmi tai bändikaverin taltioima keikkamuisto. Se vei katsojan useaan eri maahan, jossa artisti pääsi toteuttamaan itseään muiden taiteilijoiden kanssa. Moni matkan aikana otettu kuva taltioitiin aidolla filmikameralla. Liekö osa videostakin kuvattu vanhalla kameralla, vai onko efektit lisätty jälkikäteen? Se jäi mysteeriksi, mutta vanhoihin kuvausvälineisiin perehtynyt varmasti tunnistaisi eron. Itse pidin näistä taiteellisista yksityiskohdista eniten, sillä juurikin nämä vanhahtavat elementit välittivät elokuvan sanoman kotisohvalle asti.

Vaikka elokuva oli vain hieman yli tunnin pituinen, se ei jättänyt sellaista tunnetta, että jotain olisi jäänyt puuttumaan. Se toi esiin oikeastaan kaiken oleellisen – ja vähän enemmänkin. Tahdiltaan se oli melko tasainen, joten mitään räväkkää juonenkäännettä ei kannata odottaa. Vaikka energiset lavashow't ja nopeat juonenkäänteet puuttuivat, dokumentti oli ehdottomasti katsomisen arvoinen. Se oli samaan aikaan nostalginen, haikea, kannustava ja rauhoittava katselukokemus.


Kiitos Folket Hus och Parkerille arvostelumahdollisuudesta.