Korealaisen rockin nouseva suunnannäyttäjä
Rolling Quartz toi vaihtelua Suomen viime aikojen pop-painotteiseen keikkatarjontaan. Bändin musiikkiin kuuluu pääsääntöisesti tarttuvat melodiat ja hard rock -henkiset kitarasoolot. Tyylilajia ei kuitenkaan
ole rajattu tiukasti, vaan esitetyt kappaleet vaihtelevat kevyemmistä aina hevimpään päätyyn, ja sujuupa laulaja
Ja Youngilta tarvittaessa myös rap-osuudet. Bändi on toiminut nelisen vuotta ja vaikuttaa keskittyvän etenkin keikkailuun: viime aikoina
he ovat olleet ulkomaiden kiertueilla muutaman kuukauden välein.
Rolling Quartzin keikka oli yhdistelmä bändin omia kappaleita ja covereita. Coverit ja niille kuvatut musiikkivideot ovat ylipäätään olleet tärkeä osa
Rolling Quartzin maailmanlaajuista nousua. Vaunusalissa heti ensimmäisenä kappaleena kuultiinkin
AC/DC:n
Highway to Hell, mikä johdatteli hyvin illan repäisevään rocktunnelmaan.
Osa
Rolling Quartzin musiikkivideoista on ehkä turhankin siloiteltuja ja ulkoista tyylikkyyttä korostavia. Mahdolliset epäilykset kuitenkin hälvenevät keikalla, sillä livetilanteessa jäsenistä ehdottomasti hehkuu vankkaa rock-asennetta
ja musiikillista osaamista. Rumpu- ja bassosoolot olivat mainio lisä vahvistamaan tätä vaikutelmaa.
Suomalaisittain erityisen mukava yllätys oli, kun
Rolling Quartz soitti pätkän
Lordin
Hard Rock Hallelujah-kappaleesta. Kirkkaalla lauluäänellä esitettynä biisin fiilis muuttuu selvästi, mutta lopputulos oli hieno tulkinta. Harva
yhtye pyhittäytyy Euroopalle niin vahvasti, että opettelee paikallisia hittejä.
Tunteikas
Azalea puolestaan poikkeaa muista covereista.
Rolling Quartz kuvaili sen olevan hyvin korealainen kappale, josta on nyt tullut fanien rakastama ympäri maailman.
Azalea alkaa herkästi – pelkällä yhden kitaran säestyksellä
– mutta kehittyy sitten raskaampiin osuuksiin voimaballadityyliin. Alun perin sen levytti korealainen sooloartisti
Maya vuonna 2003. Toinen loistava korealainen cover oli idoliryhmä
Dreamcatcherin
GOOD NIGHT. Nopeatahtisten kitarataustojen ansiosta kappale soveltuu helposti rockbändillekin.
Rolling Quartzin omista kappaleista erityisen vaikuttava oli
Higher, jossa
Ja Youngin ääni ja laulutaidot nousevat vahvasti esiin. Viime vuonna ilmestynyt
Victory puolestaan on erikoisuus, joka vie bändiä uuteen suuntaan.
Victory on
tunnelmaltaan metallisen raskas, mutta samalla hitaampi ja selvästi vähemmän melodinen kuin mihin bändin kohdalla on totuttu. Innovointi ja korealaisen rockin rajojen venyttäminen ovatkin asioita, joita
Rolling Quartz haluaa edustaa.
Illan viimeisenä kappaleena bändi soitti
My Chemical Romancen
Helenan: "So long and goodnight". Keikka tuntui edenneen nopeasti ja jätti kaipaamaan lisää.
Rolling Quartz valikoi esittämänsä coverit monipuolisesti ja vaikuttaa
olevan laajentamassa omaakin säveltämistään uusiin genrekokeiluihin. Bändin ura on vielä kehittymässä, mutta potentiaalia löytyy.
