Keikkaraportti

2026 OMEGA X EUROPE TOUR [RE:CONNECT] – Ääniwalli 22.2.2026

08.03.2026 2026-03-08 09:43:00 KoME Kirjoittaja: Anu Valokuvaaja: Julia

2026 OMEGA X EUROPE TOUR [RE:CONNECT] – Ääniwalli 22.2.2026

OMEGA X kiersi Eurooppaa kuuden jäsenen versiona.


© Julia Valtonen (KoME Suomi)
OMEGA X nähtiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Omalaatuinen ja pitkäikäinen yhtye on virallisesti 11-jäseninen, mutta koska osa on tällä hetkellä mm. tauoilla erinäisistä syistä, tällä kiertueella ryhmä esiintyi kuuden jäsenen voimin. Mukana olivat Jaehan, Sebin, Xen, Jehyun, Kevin ja Yechan. Faneille on aina harmi jos oma lemppari sattuu puuttumaan, mutta kenties myöhemmin näemme OMEGA X:n vielä uudelleen. Toisaalta tähän kokoonpanoonhan lukeutuikin viime vuonna debytoineen alaryhmä OX:Nin kaikki neljä jäsentä.


OMEGA X:llä on sekä osassa kappaleistaan että esiintymisessään monia idoleita rokahtavampaa fiilistä, joka ilmenee soundin ohella esimerkiksi yleisöä villitsevinä huudahduksina. Keikan aluksi kuultiin useita tällaisia energisiä ja vahvoja kappaleita, kuten WHAT'S GOING ON. Myöhemmässä vaiheessa ryhmän herkkää puolta puolestaan edusti muun muassa koskettava BINARY STAR, jonka he esittivät mikkitelineiden kanssa vierekkäin seisten.

Ääniwallin rakenteisiin kuuluu muutamia pylväitä niin yleisöalueen kohdalla kuin myös kaksi lavan reunoilla. JUNK FOODin ja PLAY DUMBin koreografioissa ryhmän jäseniä kiersi lavan pylväiden ympäri, mikä näytti tyylikkäältä ja tarkoitukselliselta. Siinä oli hienosti saatu käännettyä tämä keikkapaikan rajoite jopa hyödyksi.


Kappaleiden välissä nähtiin pelihenkinen hupailuosuus, jossa jäsenet imitoivat esimerkiksi muumien kookkaita vatsoja sekä saunomisen ja peseytymisen liikkeitä. He tiesivätkin, että ihon kuorintatyyppinen puunaaminen saunomisen yhteydessä on enemmän korealainen tapa. Hauska hetki oli myös Touch-kappaleen kertosäkeen tahdissa toteutettu valoaalto, jossa nostetaan valotikut tai kännykkävalot esiin aina touch-sanan kohdalla – eli usein.



Debyyttihitit vuodelta 2021 pitävät edelleen pintansa, sillä ensimmäisen minialbumin VAMOS ja OMEGA X saivat keikan loppupuolella yleisön riehaantumaan vielä uudelle tasolle. Ryhmän varhaisissa kappaleissa onkin erityistä dramaattisuutta ja mahtipontisuutta, kun taas tuoreempi tuotanto on hillitympää. Debyyttikappaleet kuulostavat myös puhtaammin popilta, siinä missä tuoreilla levyillä on monipuolisemmin vaikutteita esimerkiksi hiphopin ja rockin saralta.


Yleisöstä huudeltiin kosioehdotuksia, jolloin Yechan tarttui kuulemaansa. "Niin kuka halusi kenen kanssa naimisiin?" hän kysyi ja vilkuili vuorotellen faneihin ja bänditovereihinsa hauskan innostuneella ilmeellä. Hupaisa yksityiskohta oli myös ryhmän tapa sanoa välillä suomeksi "Mennään!" ennen kappaleiden aloittamista. Siitä muotoutui sulava osa sanastoa, sillä keikan lopussa he totesivat toisilleen "Let's do the mennään and move on to the last song".


Niin sanottu viimeinen kappale ei tokikaan ollut läheskään viimeinen. Settilistan loppuun mahtui lisäbiisien ohella isoimmista hiteistä myös tanssittavia remix-versioita, jotka olivat ihailtavan onnistuneita ja mukaansatempaavia. Tässä keikassa oli vahvaa tunnelman asteittaista villiintymistä loppua kohti.

OMEGA X:n uraan on viiden vuoden aikana ehtinyt jo kuulua monenlaisia vaiheita ja kehittymistä. Tällä hetkellä alaryhmä OX:N julkaisee aktiivisesti musiikkia, mutta toivottavasti heiltä kuullaan jossain vaiheessa uusia kappaleita myös isommassa ryhmämuodossa.
MAINOS

Galleria

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
22.02.20262026-02-22
Konsertti
OMEGA X
Ääniwalli
Helsinki
Suomi

2026 OMEGA X EUROPE TOUR [RE:CONNECT]

2026 OMEGA X EUROPE TOUR [RE:CONNECT] – Ääniwalli 22.2.2026 © Julia Valtonen (KoME Suomi)

Keikkaraportti

2026 OMEGA X EUROPE TOUR [RE:CONNECT] – Ääniwalli 22.2.2026

OMEGA X kiersi Eurooppaa kuuden jäsenen versiona.

OMEGA X esiintyy Ääniwallissa helmikuussa © TOKUMA JAPAN COMMUNICATIONS CO., LTD. All rights reserved.

Uutiset

OMEGA X esiintyy Ääniwallissa helmikuussa

RE:CONNECT-kiertue tuo ryhmän yhteensä seitsemään Euroopan maahan.

Esittelyssä Omega X © Spire Entertainment. All rights reserved.

Informaatio

Esittelyssä Omega X

Esittelyvuorossa comebackia valmisteleva Omega X.

MAINOS