Jazzmuusikko
Sun-Mi Hong palasi tässä kuussa Suomeen muutaman kaupungin kiertueelle, joista yksi esiintyminen oli
Savoy JAZZFest -tapahtumassa Helsingissä.
Sun-Mi Hong Quintetin kanssa samassa konsertissa lavalle nousi sveitsiläinen
Andreas Schaerer yhtyeineen. Esitykset olivat monessa mielessä erilaisia; alkaen jo siitä, että
Sun-Mi Hongin musiikki on instrumentaalista ja
Schaerer puolestaan on laulaja. Yhtyeiden välillä oli eroa myös instrumenteissa ja kappaleiden tunnelmassa.
Andreas Schaerer: A Novel Of Anomaly
Andreas Schaererin johtama yhtye
A Novel Of Anomaly esiintyi ensimmäisenä. Jäsenistöön kuuluu hänen lisäkseen harmonikansoittaja
Luciano Biondini, rumpali
Lucas Niggli sekä suomalaisvahvistuksena kitaristi
Kalle Kalima,
joka toimiikin
Savoy JAZZFestin taiteellisena johtajana vuodet 2026-2028.
Osa
A Novel Of Anomalyn kappaleista edusti kansanläheisen letkeää tunnelmaa. Harmonikka on omiaan vahvistamaan tätä vaikutelmaa, mutta myös kitaraosuudet herättivät hetkittäin mielikuvia Etelä-Euroopan tai Latinalaisen Amerikan temperamenttisista
tanssirytmeistä. Konserttiin mahtui myös luovaa taiturointia:
Schaerer esimerkiksi jäljitteli laulullaan vakuuttavasti torvisoittimen ääntä ja toisessa kappaleessa hän puolestaan yhdisteli tekniikoita nopeaan tahtiin, vaihdellen muun muassa scat-laulun,
beatboxaamisen ja viheltelyn välillä. Tässä projektissa viihteellisyys kohtaa taiteellisen luovuuden.

Sun-Mi Hong Quintet
Rumpali
Sun-Mi Hong esiintyi yhtyeineen ensimmäisen kerran Suomessa syksyllä 2023
Kerava Jazz -festivaalilla. Tuolloin kvintetin vakiojäsenistä paikalla oli
Nicolò Ricci (tenorisaksofoni),
Chaerin Im (piano) ja
Alessandro Fongaro (kontrabasso). Trumpetisti
Alistair Payne ei sillä reissulla ollut mukana, vaan hänen tilallaan esiintyi alttosaksofonisti
José Soares.
Toimituksemme mieltyi kovasti kahden saksofonin versioon, mutta oli mukavaa
päästä kokemaan myös tämä kokoonpano. Skotlantilainen
Payne olikin
Savoy JAZZFestin esityksessä mieleenpainuvassa osassa: koko konsertti jopa päättyi hänen herkkään sooloonsa, joka hiipunein puhalluksin kuulosti kuin voimien ehtymiseltä.

Sun-Mi Hong Quintetin musiikki on tunnelmaltaan hienostunutta ja usein suhteellisen vakavamielistä, vaikka ilonkin hetkiä pilkahtaa esiin. Kolmannella albumilla
Third Page: Resonancella hänen inspiraationaan oli esimerkiksi perhesiteet ankaraan
isään sekä voimattomuuden tunne maailman epäoikeudenmukaisuuksien edessä. Neljäs eli uusin albumi
Fourth Page: Meaning of a Nest puolestaan
ammentaa hänen kokemuksistaan Etelä-Koreasta Alankomaihin muuttaneena. Pitkän matkan muutto laittaa rakentamaan sosiaaliset verkostot uudelleen, eikä juurtuminen uuteen yhteisöön käy hetkessä.

Konsertin aikana kuultiin rumpujen äänen kirjoa: välillä
Sun-Mi Hongin kapulat koskettivat lautasia vain varovasti ja toisinaan soitto taasen yltyi myrskyisäksi. Hetkittäin käytössä oli malletit ja vispilät. Keskittynyt katse kertoi musiikkiin
heittäytymisestä. Toki myös muut yhtyeen jäsenet loistivat omissa hetkissään, ja pienimpien instrumenttien soittajat antoivat huomiota muille astumalla bänditovereidensa soolojen aikaan lavan sivuun.

Sun-Mi Hong on palkittu useaan kertaan – esimerkiksi viime vuonna hän voitti nousevien jazz-artistien Paul Acket -palkinnon – ja hänestä on povattu suurta nimeä. Hänellä on teknistä osaamista, mutta ennen kaikkea myös erityislaatuinen taito ilmaista
elämän haasteita musiikin keinoin.
Sun-Mi Hong käy teoksissaan läpi laajaa tunneskaalaa, mutta suurimman vaikutuksen tekevät melankoliset osuudet, jotka ovat kuitenkin samalla lohdullisen kauniita.
