Keikkaraportti

Dabitin minikonsertti Englannissa

23.12.2015 2015-12-23 16:06:00 KoME Kirjoittaja: Daeki

Dabitin minikonsertti Englannissa

Dabit piti minikonsertin marraskuussa englantilaisessa yliopistossa.


© Dabit Offcial Facebook, Koffeedream Entertainment
Tyyliltään pehmeää, balladimaista akustista musiikkia tekevä Dabit piti yllätyksellisen minikonsertin Englannissa 1. marraskuuta, kun aiemmin suunniteltu konsertti peruuntui Romaniassa. Japako Music ja Central Lancashire yliopiston Korea-yhdistyksen jäsenet yhdistivät voimansa ja saivat lyhyellä aikataululla järjestettyä konserttisalin nuorelle sooloartistille. Konserttiin osallistui lähemmäs 80 innokasta kuuntelijaa. Ennen konserttia oli mahdollista myös ostaa Dabitin levy, johon sai konsertin jälkeen käydä pyytämässä halutessaan nimikirjoitusta ja kuvauttaa itsensä artistin kanssa.

Konsertti alkoi balladeilla 멍 (Zone Out) ja Love Song, jotka artisti sanoi haluavansa vitsikkäästi alta pois ennen "menevämpiä biisejä". Kappaleiden jälkeen Dabit kysyi yleisöltä pitävätkö nämä sateisesta ja kylmästä Englannin säästä. Suurin osa yleisöstä huusi pitävänsä säästä. Artisti naurahti inhoavansa sadetta, käyden kaivamassa esille takin ja sateenvarjon, jotka toimivat rekvisiittana kappaleelle Rain Song.

Tätä seurasi lyhyt Q&A-osuus, jossa artisti vastaili yleisön esittämiin kysymyksiin. Häneltä kysyttiin esimerkiksi, missä hän haluaisi mieluiten käydä Britanniassa. Dabit kertoi, ettei ollut vielä kertaakaan vieraillut Lontoossa, ja että hänestä se vaikuttaa todella mielenkiintoiselta suurkaupungilta. Häneltä myös kysyttiin kuka on hänen lempijäsenensä BTS (Bangtan Boys) -yhtyeestä. Artisti vastasi pitävänsä kaikista, mutta musiikillisessa mielessä hän arvostaa Rap Monsteria, koska tällä on hyviä sanoituksia. Hän myös kertoi muun muassa treenanneessa 24K-yhtyeen kanssa ennen debytointiaan sooloartistina.

Thank you UK for a wonderful and memorable time! Met some amazing people today~ cant wait to come back!!

Julkaissut DABIT 다빗 1. marraskuuta 2015


Kysymysten jälkeen artisti jatkoi performanssiaan coverbiisillä I'm Yours (Jason Mraz), jonka jälkeen seurasi kaikkien odottama Up & Down. Kyseinen kappale on Dabitin uuden levyn nimikkokappale, jonka hän teki yhteistyössä Hayanan kanssa. Koska Hayana ei ollut paikalla laulamassa, Dabit pyysi yleisöä tanssimaan ja laulamaan hänen mukanaan kun Hayanan osuus tulisi levyltä. Yleisössä tunnelma kohusi, kun artisti teki SISTAR-tyylille uskollisia tanssiliikkeitä lavalla. Tämän jälkeen kuultiin vielä Whoo Whoo Whoo, jonka jälkeen hän sanoi lopettavansa konsertin.

Yleisö kuitenkin janosi lisää ja alkoi huutaa encorea, jolloin Dabit lupautui esittämään vielä muutaman cover-kappaleen, jonka aikana hän kutsui 5 halukasta fania lavalle. Fanit saivat istua tuolille ja hän lauloi näille balladeja polvillaan. Lavalle päässeiden fanien lisäksi yleisö oli koko ajan tiiviisti mukana ja hurrasi artistille raikuvasti.

Performanssin lopuksi artisti kiitti yleisöä ja kutsui halukkaat jonoon nimikirjoitusten jakoa varten. Kaikki kuuntelijat nauttivat minikonsertista täysin siemauksin ja näytti myös siltä, että artistilla itselläänkin oli hauskaa. Nähtäväksi jää, milloin artisti lunastaa lupauksensa tulla uudelleen Britanniaan konsertoimaan fanien iloksi.

Lopuksi Dabitin musiikkivideo:

MAINOS
MAINOS