Informaatio

Esittelyssä Seventeen

08.01.2017 2017-01-08 11:39:00 KoME Kirjoittaja: Hanna-Riikka (& Anu)

Esittelyssä Seventeen

Katsaus vuonna 2015 debytoineen Seventeenin uraan.


© PLEDIS Co.,Ltd. All Rights Reserved.
Seventeen on 13:sta jäsenestä koostuva poikaryhmä, joka debytoi vuonna 2015 Pledis Entertainmentin alaisuudessa. Nimi Seventeen tulee ryhmän luvuista, jotka yhteen ynnättynä antavat luvun 17: 13 jäsentä, 3 alaryhmää ja 1 bändi. Kolme alaryhmää ovat laulutiimi, hip-hop-tiimi ja esiintyjätiimi. Seventeen tunnetaan kyvystään tehdä itse omaa tuotantoaan.

Seventeenin historia alkaa vuodesta 2013, jolloin ryhmä alkoi jo harjoitusvuosinaan esiintyä livenä Ustream-palvelun kautta. Näiden esitysten, Like Seventeen -konserttien ja myöhemmin yhtyeestä kuvatun tv-ohjelman jälkeen Seventeen viimein debytoi 26.5.2015. Seventeenin ensimmäinen oma kappale, A-ggin-da (Adore U 아낀다), ilmestyi kolme päivää myöhemmin. Alun perin ryhmään kuului 17 jäsentä, mutta neljä heistä karsiutui pois lopullisesta kokoonpanosta ennen debyyttiä.


Seventeen keväällä 2015.


Seventeenin ensimmäinen toimintavuosi oli menestyksekäs ja herätti huomiota myös kanssa-artisteissa. Ensimmäinen minialbumi 17 Carat päätyi Billboardin World Albums TOP10:een viikko ilmestymisensä jälkeen, ja säilyikin siellä rajoja rikkoen 11 viikkoa. Vain kolme kuukautta myöhemmin julkaistu toinen minialbumi, Boys Be, myi hyvin jo ensimmäisellä viikollaan ja toi ryhmälle useita listapalkintoja. Joulukuussa 2015 Seventeen järjesti kolme loppuunmyytyä konserttia. Menestys jatkui vuoden 2016 alussa, kun edellisten konserttien jatkoksi järjestettiin kaksi lisäkonserttia, jotka nekin myytiin loppuun minuuteissa. Viimeisessä konsertissa paljastettiin ryhmän faniclubin nimi, Carat.

Yhtyeen ensimmäinen kokopitkä albumi julkaistiin huhtikuussa 2016. Love & Letter -albumin nimikkobiisi Ye-ppeu-da (Pretty U 예쁘다) antoi pojille ryhmän ensimmäisen musiikkishow-voiton, joka otettiin vastaan kyyneleet silmissä. Kuten aikaisemmistakin nimikkobiiseistä, julkaistiin Pretty U:n musiikkivideosta useampi eri versio fanien iloksi, jotka löytyvät Seventeenin viralliselta YouTube-kanavalta.

Love & Letter -albumista ilmestyi myöhemmin repackage-versio, jolta löytyi 5 uutta kappaletta – muun muassa A-ju NICE (Very NICE 아주 NICE), josta kuvattiin myös musiikkivideo. Seventeenin ja fanien harmiksi Wonwoo ei voinut osallistua promootioihin akuutin gastriitin takia.

Kesän 2016 Seventeen kiersi Aasiassa Seventeen's 1st Asian Pacific Tour 2016 Shining Diamonds -konsertin tiimoilla. Yhtye tuotti myös uutta materiaalia vielä ennen vuoden loppua, sillä kolmas minialbumi Going Seventeen ilmestyi joulukuun alussa.


Kappale BOOMBOOM 붐붐 minialbumilta Going Seventeen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS