Keikkaraportti

Music Bank World Tour: Berlin

19.10.2018 2018-10-19 15:39:00 KoME Kirjoittaja: Satu Lehtinen

Music Bank World Tour: Berlin

KBS:n musiikkiohjelma Music Bank toi syyskuussa Eurooppaan suosittuja idoleita.


© All Rights Reserved.
Korealaisen tv-yhtiö KBS:n viikoittainen musiikkiohjelma Music Bank saapui syyskuun 15. päivä Berliiniin Max-Schmelling Hallelle. Areenalle mahtuu noin seitsemän ja puolituhatta henkeä ja tapahtuma loppuunmyytiin hyvin nopeasti. Erityisen kiihkeästi fanit halusivat nähdä vuoden lopussa sopimuksensa päättävän Wanna Onen, SHINeen sooloilevan Taeminin sekä ensimmäistä kertaa Euroopassa suurelle yleisölle esiintyvän EXOn. Toki myös vuonna 2017 debytoinut ja hitillään Hellevator suosiota nauttinut Stray Kids sekä kesän alussa hitin Latata julkaissut (G)I-DLE vetivät innokasta yleisöä paikalle.

Itse keikkapäivänä areena ja sen läheinen puisto kuhisi innokkaista faneista, joista osa oli tullut jonottamaan jo aamupäivällä. Kpop-fanikulttuurille ominaisia kannustusbannereita oli jaossa Saksassakin.




Fanit olivat myös osoittaneet luovuuttaan koristelemalla kynsiään ja valotikkujaan.





Yleinen tunnelma fanien kesken oli lämmin ja innostunut, jonotuseväitä jaettiin ja vaihdeltiin muiden kesken, sekä solmin, kuten varmasti moni muukin, uusia ystävyyssuhteita.




Kpop toi meitä yhteen ja auttoi luomaan uusia ystävyyssuhteita.


Osa faneista yhtyi myös random play dance -peliin, jossa soittolistalta soitetaan yllättäen eri biisejä ja osallistujat tanssivat kyseisen kappaleen koreografian mukaisesti.

Ovien avauduttua seisomapaikan ostaneet fanit ryntäsivät innoissaan sisään, kukin yrittäen saada itselleen parasta paikkaa mahdollisimman läheltä lavaa. Hallin täyttyessä fanit harjoittelivat fanchantteja screeneiltä pyörivien musavideoiden tahtiin.

Kellon lyödessä puoli kahdeksan, johdattelivat juontajat Park Bogum, Somi, Daniel Lindemann sekä Laura Vitor lavalle yhteensä 35 idolia, jotka tervehtivät kiljuvia faneja Korean ja Saksan lippujen kera.

Esiintyjistä ensimmäisenä oli Stray Kids. Ryhmä potkaisi konsertin käyntiin pyrojen säestämällä intensiivisellä District 9:lla, jonka perään kuultiin viime lokakuussa julkaistu hitti Hellevator. Nuorten miesten energinen performanssi ei jättänyt ketään kylmäksi, ja takasi sen että yleisö odotti jokaisen seuraavan esiintyjän yrittävän pistää toista toistaan paremmaksi.

Stray Kidsin jälkeen vuorossa oli Cube Entertainmentin alaisuudessa oleva uusi tyttöbändi (G)I-DLE, jonka alkukesän hitti Latata tuntui olevan kaikille yleisön jäsenille tuttu.

Huolimatta siitä, että Stray Kids ja (G)I-DLE ovat kummatkin debytoineet vasta hiljattain, oli yleisö mukana kummankin esityksessä ja ryhmien jäsenten silmät tuikkivat ihmetyksestä, kun he katselivat areenalla tuikkivien valotikkujen merta.

Illan aikana kuultiin myös cover-esityksiä tunnetuista saksalaisista biiseistä. EXOn Chanyeol sai fanit herkistymään rock-yhtye Scorpionsin Wind of Changella, jonka aikana screeneillä pyöri video Berliinin muurin murtumisesta. (G)I-DLE ja saksalainen, Etelä-Koreassa TV:stä tuttu Daniel Lindemann löivät hynttyyt yhteen Boney M:n pirteällä hitillä Sunny. Myös Stray Kids teki kunniaa Boney M:lle esittämällä kappaleen Happy Song.
Huippusuositun BTS:n videotervehdyksen saattelemana kuultiin lisää covereita Autobahn-sikermän aikana, jolloin Stray Kids nousi jälleen lavalle ja esitti pätkiä BTS:n kappaleesta Fire sekä GOT7:n vuoden 2016 hitistä Hard Carry.

Produce 101 -ohjelman voittajista koottu Wanna One oli ehdottomasti toinen areenan räjäyttäneistä megasuosikeista. Ryhmän faneja hemmoteltiin peräti seitsemällä biisillä, joihin kuuluivat tietenkin debyyttihitti Energetic sekä Produce 101 -kappale Pick Me. Myös Wanna One yhtyi covereihin veteraaniryhmä Big Bangin palkintoja voittaneella Bang Bang Bangillä.

Daniel Lindemannin lisäksi juontajista laulamaan yhtyi myöskin Produce 101 -ohjelmasta tuttu Somi. Hänkin esitti covereita, joista toinen oli entisen Wonder Girls -jäsen Sunmin Gashina.

Kolmen megatähden joukkoon kuuluva SHINee-jäsen Taemin villitsi seksikkäällä Movella, sekä lauloi videotervehdyksen kautta Minhon säestämänä kappaleen I Want You. Videotervehdykseen liittyivät myös muut SHINeen jäsenet, jotka kiittelivät faneja.

Illan kruunasi Etelä-Korean suosituin poikabändi EXO, jota fanit ovat toivoneet kuumeisesti Eurooppaan jo kuuden vuoden ajan. EXOlta ei balladeita kuultu, vaan he päättivät illan nopeatempoisilla bilebiiseillä. Albumilta The War kuultiin reggae-vaikutteinen sinkku Kokobop sekä laulut The Eve ja What U Do? ja yllätyksenä myös uudelleenjulkaistulta The War: Power Of Musicilta funk-tyylinen Boomerang. Setin päätti Pyeongchangin talviolympialaisten päättöseremoniassakin kuultu Power.

Esitysten jälkeen juontajat johdattelivat taas kaikki kokoonpanoon kuuluneet idolit lavalle, ja koko kööri hyvästeli fanit PSYn viraaliksi menneen Gangnam Stylen tahtiin, värikkäiden konfettien laskeutuessa katosta.



MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS