Uutiset

2NE1 debytoi Amerikassa

20.08.2010 2010-08-20 19:30:00 KoME Lähde: Asiae Kirjoittaja: Jade Kääntäjä: Hannahi

2NE1 debytoi Amerikassa

2NE1 debytoi Amerikassa


© YG Entertainment
2NE1 on valmistellut Amerikan debyyttiään The Black Eyed Peasin keulakuvan ja tuottajan, Will.i.Am:n kanssa.

YG:n johtaja Yang Hyun-suk kertoi toimiston virallisilla kotisivuilla, että tytöt ovat saaneet kymmenen räppärin tuottaman kappaleen nauhoitukset päätökseen. Nauhoitussessioita tarvittiin kolme ja ne järjestettiin Lontoossa ja Los Angelesissa.

YG pyrkii siihen, että tytöt eivät viettäisi pitkiä aikoja USA:ssa (kyseistä tapaa suositaan korealaisten artistien yrittäessä menestyä uusilla markkinoilla). Hän kirjoitti seuraavaa: "Yritämme keksiä tytöille mahdollisimman tehokkaan mainostustavan Koreaan, Japaniin ja Amerikkaan, sillä he valmistautuvat suuremman luokan debyyttiin ensi vuoden alussa myös Japanissa".

Yang ilmoitti 2NE1:n julkaisevan ensimmäisen kokopitkän albuminsa ensi kuun alkupuolella. Albumi To Anyone tulee myyntiin 9.9. sisältäen 12 kappaletta, joista kuusi on täysin uusia, neljä aiemmin julkaistua ja kaksi bonusraitaa. Pääraidoista yksi tuotetaan englanniksi ja se ilmestyy sekä paikallisesti että kansainvälisesti.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS