Uutiset

Uutisia mm. 2AM:ltä ja SHINeeltä

06.11.2011 2011-11-06 19:29:00 KoME Lähde: asiae, Koreaboo Kirjoittaja: milith Kääntäjä: Hannahi

Uutisia mm. 2AM:ltä ja SHINeeltä

Joulukuun 7. päivä on suosittu julkaisupäivä Japanissa


© 2AM
Balladeita tuottava yhtye 2AM julkaisee ensi vuoden alussa uuden korealaisen albumin. Big Hit Entertainmentin edustaja tiesi kertoa: “Pojat käynnistivät juuri uuden julkaisunsa nauhoitukset, vaikka albumin formaattia ei vielä olekaan päätetty.” Samanaikaisesti yhtye valmistautuu japanilaiseen debyyttiinsä, jonka he tekevät 9.11. ilmestyvällä sinkullaan Never Let You Go, jota seuraa ensi vuonna promootiokiertue.

Huonoja uutisia SHINeen faneille: yhtyeen japanilaiset sivut paljastivat, että heidän ensimmäisen japanilaisen albuminsa THE FIRSTin ilmestyminen siirtyy. Alkuperäinen julkaisupäivä oli 23.11., mutta tuotantopuolen ongelmien vuoksi albumi tuleekin myyntiin vasta 7. joulukuuta.

THE FIRST sisältää 12 raitaa, joista viisi on uusia. Levy ilmestyy kolmena versiona: tavallisena, rajoitettuna ja rajoitettuna erikoislaatikkoversiona.

Joulukuun seitsemäs tulee olemaan erityinen päivä Japanin kpop-faneille, sillä moni artisti aikoo julkaista materiaalia tuona päivänä. SHINeen lisäksi Super Juniorilta ilmestyy Japanissa heidän toinen sinkkunsa Mr. Simple ja BoAlta tämän ensimmäinen DVD-single Milestone. Tuolloin julkaistaan poikabändi Code-V:n japanilainen debyyttisinkku Addiction ~I can't live without you~ kuten myös SHU-In kolmas sinkku Never Give Up Yeah!. Lisäksi MBLAQ:n DVD-julkaisu, 4minuten seuraava sinkku, sekä U-Kiss-jäsenten Kevinin ja Elin yhteistyön japaninkielinen hedelmä JAMOSA ilmestyvät samaisena päivänä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2011-12-07 2011-12-07
SHINee
Albumi CD + DVD 2011-12-07 2011-12-07
SHINee
Albumi CD + DVD 2011-12-07 2011-12-07
SHINee
Single CD 2011-12-07 2011-12-07
Super Junior
Single CD 2011-12-07 2011-12-07
BoA
MAINOS