Uutiset

PENTAGONin Jinho ja Hui tulkitsivat Bruno Marsin Gorillan

01.07.2019 2019-07-01 17:52:00 KoME Lähde: Soompi Kirjoittaja: Julia

Jinhon cover-sarjan 30. julkaisu ihastuttaa faneja YouTubessa.


© CUBE Entertainment. All Rights Reserved.
PENTAGON-yhtyeen Jinhon ja Huin tulkinta Bruno Marsin kappaleesta Gorilla julkaistiin sunnuntaina 30.6. sosiaalisessa mediassa CUBE Entertainmentin virallisella YouTube-kanavalla. Tammikuussa 2017 Jinho aloitti Magazine Ho -nimisen projektin, jossa hän julkaisee yhden cover-biisin joka kuukausi. Näistä Gorilla on kolmaskymmenes. Kyseinen kappale ei suinkaan ole ensimmäinen Bruno Marsin tekele, josta Jinho on muovannut omanlaisensa tulkinnan. Muun muassa myös When I Was Your Man on saanut staralta coverin. Kyseinen laulu oli Magazine Ho -projektin toinen kappale, eikä taatusti jättänyt ketään kylmäksi.

Katso Gorillan cover-video alta. Alkuperäisen version voi kuunnella täältä.



YouTubessa julkaistujen kommenttien perusteella voi päätellä, ettei projekti tuottanut faneille pettymystä tälläkään kertaa. Yksi kommentoijista vitsailee Bruno Marsin jäävän työttömäksi tämän jälkeen.

Tämän lisäksi yhdeksänhenkinen poikabändi PENTAGON valmistautuu parhaillaan PRISM-maailmankiertueelleen, jonka kohteina on Jakarta, Toronto, New York, Chicago, Dallas, Seattle, Los Angeles, San Jose, São Paulo, Monterrey, Mexico City, Taipei, Hong Kong ja Singapore.
 CUBE Entertainmentin YouTube-kanava
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

PENTAGON © KoME
PENTAGON
MAINOS