Uutiset

LUCENTEn kiertue peruuntuu

10.08.2019 2019-08-10 08:34:00 KoME Lähde: Kinetic Vibe Kirjoittaja: Anu, Jenna

LUCENTEn kiertue peruuntuu

Yhtyeen managementin mukaan kiertueen uudesta ajankohdasta päätetään vuonna 2020. Järjestäjät ja suunnitelmat tulevat kuitenkin vaihtumaan.


© NOGA Entertainment. All Rights Reserved.
Poikaryhmä LUCENTEn oli määrä esiintyä Suomessa 12. syyskuuta. Koko kiertue ja samalla The Circukseen suunniteltu keikka on nyt kuitenkin peruuntunut. Liput ostaneet saavat rahansa takaisin.

Kinetic Viben mukaan yhtyeen managementti tiedottaa kiertueen uudesta aikataulusta vuonna 2020. Järjestäjä tulee kuitenkin olemaan joku toinen taho kuin Kinetic Vibe.

Kiertueen vaikeuksista Kinetic Vibe toteaa, että ryhmän luvattiin tekevän kaksi comebackia. Yhtään uutta kappaletta ei kuitenkaan ole tähän mennessä julkaistu, mikä luonnollisesti haittaa kiertueen näkyvyyttä. Lisäksi järjestäjät yrittivät vielä sovitella asiaa kompromissein, mutta managementti päätti mieluummin perua koko kiertueen.

Näillä näkymin Suomessa järjestetään edelleen Jay Parkin konsertti Helsingissä 17. lokakuuta. Muihin syksyn rientoihin lukeutuu muun muassa Tiivistämöllä pidettävä tanssikilpailu KDC (K-pop Dance Cover Competition) 19. lokakuuta.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

LUCENTE © NOGA Entertainment. All Rights Reserved.
LUCENTE

Aiheeseen liittyvät videot

MAINOS