Uutiset

Sulli on kuollut

14.10.2019 2019-10-14 13:23:00 KoME Lähde: Korea Herald Kirjoittaja: Anu, Jenna

Sulli on kuollut

Poliisi pitää kuolemaa itsemurhana.


© SM Entertainment Co., Ltd. All rights reserved.
Näyttelijä-laulaja Sulli on kuollut. Maailmalla hänet tunnetaan etenkin urastaan tyttöryhmä f(x):n parissa.

Korean poliisi on vahvistanut tiedon. Kerrotun mukaan tähden manageri löysi Sullin kuolleena käytyään hänen kodissaan Seongnamissa tänään iltapäivällä kolmen jälkeen paikallista aikaa. Poliisi tutkii tapahtunutta, mutta asian todetaan vaikuttavan itsemurhalta. Sulli oli kuollessaan 25-vuotias.

Sulli eli Choi Jin-ri teki musiikillisen debyyttinsä f(x):n jäsenenä syksyllä 2009 yhtyeen julkaistessa ensimmäisen sinkkunsa LA chA TAn. Jo sitä ennen hän oli esiintynyt lapsitähtenä televisiossa ja elokuvissa.

Vuonna 2015 Sulli erosi yhtyeestä ja keskittyi sen jälkeen näyttelemiseen. Ennen eroaan hän oli joutunut ilkeiden juorujen ja jatkuvan kritiikin kohteeksi. Myllytys alkoi tiedosta, jonka mukaan Sulli seurusteli Dynamic Duon Choizan kanssa, mutta mustamaalaaviksi muuttuneet juorut vain yltyivät ja pian hänen väitettiin muun muassa sekoilleen huumeiden alaisena.

Näyttelijän uransan lomassa Sulli oli viime vuonna osoittanut merkkejä myös paluusta musiikin pariin. Odotettu ensimmäinen soolosingle Goblin ilmestyi SM Entertainmentin kautta vastikään kesäkuussa. Singlen pääraidalla Sulli käsitteli rohkeasti dissosiaatiohäiriötä: laulu kertoo naisesta, jolla on kolme sivupersoonaa.

KoME ottaa osaa fanien ja Sullin läheisten suruun.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

f(x) © SM Entertainment
f(x)
Sulli © SM Entertainment Co., Ltd. All rights reserved.
Sulli

Aiheeseen liittyvät videot

MAINOS