Uutiset

Ensemble SU esiintyy Helsingissä

11.11.2021 2021-11-11 13:53:00 KoME Lähde: Korean suurlähetystö ja Aleksanterin teatteri Kirjoittaja: Anu

Ensemble SU esiintyy Helsingissä

Korealaista kulttuuria maailmalle esittelevä ryhmä soittaa konserteissaan niin klassista musiikkia, perinnelauluja kuin modernejakin popsävelmiä.


© All rights reserved.

© All rights reserved.
Ensemble SU esiintyy Helsingissä 24. marraskuuta klo 19. Aleksanterin teatterissa pidettävään konserttiin voi hankkia pääsyliput 5 euron hintaan.

Yhtyeen tavoitteena on esitellä korealaista kulttuuria konsertein, joissa matkataan suorastaan läpi ajan ja paikan: esityksiin nimittäin valikoituu musiikkia niin klassisen ja kansanlaulujen puolelta kuin pophiteistäkin. Ryhmän soundissa perinneinstrumentit gayageum ja haegeum yhdistyvät selloon, pianoon ja rumpuihin.

Esiintyvät muusikot ovat Jihye Hur (gayageum), Haesol Noh (haegeum), Taeung Jang (piano), ryhmän kuopus Hyunjun Kang (rummut) sekä jäsenistön keskushahmona toimiva Mina Lee (sello). Lisäksi mukana on tanssija Seonghyun Cheon.

Alla tapahtuman promovideo. Yhtyeen kanavalta löytyy lisää materiaalia, kuten esimerkiksi coverit AKMUn ja Buzzin kappaleista.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
24.11.20212021-11-24
Konsertti
Ensemble SU
Aleksanterin teatteri
Helsinki
Suomi
MAINOS