Seinäjoella järjestettävä Provinssi on tänään julkistanut uusia esiintyjiä, joista yksi on korealainen punkyhtye
Sailor Honeymoon. Bändi soittaa festarin toisena päivänä eli perjantaina 27. kesäkuuta. Lisätietoa tapahtumasta on osoitteessa provinssi.fi.
Sailor Honeymoon aloitti toimintansa 2022 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyytti-EP:nsä keväällä 2024. Jäsenet ovat rumpali-laulaja Abi Raymaker, kitaristi Zaeeun Shin ja basisti TOMYO. Musiikillisesti kolmikon tyyliin
nivoutuu kapinallisen punkhengen ohella vaikutteita esimerkiksi rockin eri alalajeista, kuten garage rockista. Jäsenet haluavat toiminnallaan nostaa esiin sitä, että korealainen musiikki on muutakin kuin k-poppia.
Viime vuonna Provinssissa esiintyi niinikään naismuusikoista koostuva japanilainen metalcore-yhtye HANABIE. (Keikkaraportti).
Alla Sailor Honeymoonin musiikkivideot Bad Apple ja PMS Police.