ONEW'n tuleva maailmankiertue yltää myös Suomeen. [ONEW THE LIVE : PERCENT (%)] -kiertue on nimetty kahden viikon päästä ilmestyvän täysipituisen albumin PERCENTin mukaan.
Kiertue sisältää fanien iloksi peräti kahdeksan Euroopan maata. Suomen-keikka järjestetään 16. marraskuuta, muut lisätiedot vahvistuvat myöhemmin. ONEW on ollut tänä vuonna jo yhdellä laajalla kiertueella – joka oli nimetty Connection-EP:n
mukaan – mutta siihen lukeutui vain Aasian maita ja Yhdysvallat.
ONEW nousi kuuluisuuteen vuonna 2008 debytoineen SHINeen johtajana. Ensimmäisen soolo-EP:nsä hän julkaisi 2018.
Alla 15. heinäkuuta ilmestyvän PERCENT-albumin traileri ja ennakkoon julkaistu musiikkivideo Confidence.