Uutiset

Menokalenteri: B1A4 Suomeen, päivätapahtuma KDC-tanssikilpailun yhteyteen

01.10.2015 2015-10-01 18:49:00 KoME Lähde: Kinetic Vibe, XpressEvents Kirjoittaja: Anu & Jenna

Menokalenteri: B1A4 Suomeen, päivätapahtuma KDC-tanssikilpailun yhteyteen

Idoliryhmä B1A4 esiintyy Helsingissä joulukuussa. Lisäksi KDC-tanssikilpailu laajenee sisältämään päivätapahtuman.


© B1A4. All Rights Reserved.
Vuonna 2011 debytoinut B1A4 esiintyy joulukuussa Suomessa. Jinyoung, CNU, Sandeul, Baro ja Gongchan vierailevat Helsingin lisäksi myös Madridissa ja Berliinissä.

Suomen konsertti järjestetään 9. joulukuuta Circuksessa, Helsingissä. Perusliput ovat tulossa myyntiin Lippupalveluun ja erikoisliput puolestaan kiertuejärjestäjän sivuille.

Alla ryhmän tuore musiikkivideo Sweet Girl.




Ennen joulukuuta Suomessa järjestetään cover-tanssikilpailu KDC eli Kpop Dance Cover Competition, josta uutisoimme jo aiemmin. 31. lokakuuta pidettävän KDC:n yhteyteen on sittemmin vahvistunut päivätapahtuma Xpress Korea, johon lukeutuu muun muassa paneelikeskusteluja, tietokilpailu ja korealainen kahvila. Tapahtumaan ja sen jälkeisen KDC-tanssikilpailun yleisöön pääsee samalla, 5 euroa maksavalla lipulla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
09.12.20152015-12-09
Konsertti
B1A4
The Circus
Helsinki
Suomi
MAINOS