Uutiset

Block B:n Japanissa ilmestynyt debyyttialbumi julkaistiin myös Euroopassa

30.10.2016 2016-10-30 11:57:00 KoME Lähde: Lehdistötiedote Kirjoittaja: Jasy Kääntäjä: Henrikku

Block B:n Japanissa ilmestynyt debyyttialbumi julkaistiin myös Euroopassa

Eurooppalainen KStarRecords julkaisi Block B:n Japanissa ilmestyneen pitkäsoiton myös täkäläisille markkinoille.


© 2016 King Record Co., Ltd./ Irving
Levy-yhtiö KStarRecords on julkaissut poikabändi Block B:n ensimmäisen Japanissa julkaistun albumin myös Euroopassa.

My Zone -niminen albumi kattaa yhteensä kymmenen raitaa. Mukana kuullaan myös yksinoikeudella Japanin markkinoille ilmestynyt My Zone. Albumi julkaistiin digitaalisesti 26. lokakuuta niin Euroopassa kuin myös Pohjois-Amerikassa sekä joissain osissa Etelä-Amerikkaa.

Julkaisusta kaavailtu CD-versio nähdään sen sijaan Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa ja ympäri Skandinaviaa marraskuun 11. päivästä alkaen. Ranskan levymarkkinoille CD-painos ilmaantuu puolestaan samaisen kuun 18. päivänä.

Eurooppalaisen CD-version mukana nähdään ylimääräisenä lisäherkkuna kahdeksan kuvakorttia sekä toistaiseksi julkistamaton bonuslahja.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2016-11-11 2016-11-11
Block B
Albumi Digitaalinen julkaisu 2016-10-26 2016-10-26
Block B
MAINOS