Uutiset

2PM julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa

16.11.2009 2009-11-16 11:47:00 KoME Lähde: Asiae Kirjoittaja: Lena Kääntäjä: Hannahi

2PM julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa

2PM julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa

Kohupoikabändi 2PM on julkaissut 10.11. ensimmäisen kokopitkän albuminsa nimeltään 1:59PM. Albumi sisältää 13 kappaletta, joista seitsemän on uusia ja kuusi aikaisempien hittien remix-versioita.

Park Jin Young on tuottanut ja säveltänyt pääraita Heartbeatin, joka kertoo miehestä, joka ei hyväksy eroaan tyttöystävästään. Kappaleella on täysin uusi formaatti, eikä se sovi mihinkään tiettyyn genreen tai tyylilajiin. JYP Entertainment on kertonut, että kappaleella on kokeiltu rumpujen yhdistämistä liveorkesteriin ihmisen sydämen äänen tahdittaessa koko kappaletta.

Muut albumilta löytyvät kappaleet ovat My Heart, Gimme the Light, Back 2U, Tired of Waiting ja I Was Crazy About You. Kaksi jälkimmäistä raitaa paljastettiin julkaisua edeltävällä viikolla yhtyeen virallisilla kotisivuilla.

Pääraita Heartbeatillä on myös remix-vastine, kuten aiemmilla kappaleilla 10 out of 10, Only you, Again & Again, I Hate You ja Might Come Back.

Julkaisu on 2PM:n virallinen comeback kuuden jäsenen voimin keulakuva JaeBeomin lähdettyä yhtyeestä MySpace-sivun kiistanalaisten kommenttien vuoksi.

Konkreettinen albumi julkaistiin 13.11., eli samana päivänä kun yhtye teki comebackin ohjelmassa KBS Music Bank. Se on ostettavissa täältä.

Viime viikolla julkaistun Heartbeat-musiikkivideon tunnelma on tumma ja melankolinen ja voit katsoa sen tästä:

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS