Pop punk -yhtye Rumkicksin ensimmäinen täysipituinen albumi Born Rude on ilmestynyt tällä viikolla. Levy sisältää 13 raitaa, joista osa on uudelleenäänitettyjä versioita aiemmin tutuiksi tulleista lauluista. Born Ruden voi kuunnella
Bandcampista, jossa albumi on myynnissä myös CD:nä.
Vuonna 2019 toimintansa aloittaneen bändin tämänhetkiset jäsenet ovat kitaristi-laulaja Jeong Yeawon, basisti-laulaja Pulse ja rumpali-laulaja MJ. Rumkicksin ensimmäinen ulkomaankiertue järjestettiin viime vuonna Isossa-Britanniassa.
Monet eurooppalaiset pääsevät kuuntelemaan bändiä livenä jälleen muutaman viikon kuluttua, mutta valitettavasti keikkasuunnitelmat eivät tälläkään kertaa sisällä Suomea. Heinä-elokuun kiertueen maat ovat Espanja, Ranska, Belgia, Saksa, Puola,
Tšekki ja Iso-Britannia.
Alla musiikkivideo laululle Punk Rocker, joka on mukana uudella albumilla.