Biografia

AZALEA

08.04.2007 2007-04-08 12:00:00 KoME Kirjoittaja: Tanja Kääntäjä: Matron

AZALEA

AZALEA

Hina ja Yuki olivat vanhoja ystäviä ja yhdessä he perustivat bändejä. Kiitos heidän ystävänsä Makin, joka tuli mukaan, he päättivät perustaa bändin heinäkuussa 1997. Azalea oli syntynyt.

Hina toimi laulajana, Maki basistina ja Yuki oli rumpali, mutta bändi vaihteli kitaristiaan usein. Näytti siltä, että bändin kolmikko oli niin tiivis porukka, että kitaristi tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Seana jätti edellisen bändinsä ja oli heti paikalla hyväksytty Azalean kitaristiksi. Aluksi hän oli hiukan epävarma bändiin liittymsestä, mutta lopulta päätti tehdä niin.

Hina toimi bändin johtajana. Hän kirjoitti lyriikat ja antoi melodian kappaleille. Synkillä aiheilla hän yritti kuvata "maalauksellisia maisemia ihmiskunnan epäkohdista". Ei kovin pieni tavoite!

Bändi pääsi Kisakin Matina levy-yhtiölle ja teki muutamia kiertueita muiden levy-yhtiön bändien kanssa, mutta heillä oli tottakai myös muutamia omia konsertteja. He sopivat täydellisesti Harajuku-näkymään valkoisine meikkeineen pukeutumalla mustaan, sulkiin tai vinyyleihin SM-teemaisiin vaatteisiin.

He julkaisivat demokasetin nimeltään "Kindan shôjô" ja vain kuusi kuukautta myöhemmin ilmestyi "Horobi no niwa".

Elokuun 25. päivä he julkaisivat kaksi maxi-singleä, "Fetish ~sadist no higeki"n sekä "Fetish ~masochist no higeki"n. Tämän jälkeen heillä oli kiertue DAS:VASSERin kanssa. He julkaisivat muutamia raitoja kokoelma-albumeille, mutta he eivät julkaisseet muita CD'itä. Azalea lopetti 28. kesäkuuta vuonna 2000 ja he julkaisivat faneilleen läksiäislahjan nimeltään "Môsô ni shiru".

Azalean hajottua Hina ja Yuki perustivat toisen bändin, Sallyn, joka myöhemmin nimettiin Schelleniksi. Nykyään heidän tiensä ovat eronneet - Hina soittaa yhtyeessä hurts (jossa mukana on myös basisti Maki) ja Yuki puolestaan emmureessa. Kitaristi Seana sen sijaan on kadonnut täydellisesti.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

AZALEA © KoME
AZALEA
MAINOS