Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: IRON ATTACK!

04.01.2018 2018-01-04 05:14:00 KoME Kirjoittaja: Ruchesko Kääntäjä: Anu & Leonor

Vuodenvaihteen videoviestit: IRON ATTACK!

Power metal -yhtye IRON ATTACK! on asettanut tavoitteita vuodelle 2018: rumpali Mikawa tähtää parhaaksi soittajaksi ja laulaja Minus-iyon aikoo olla kymmenkertaisesti söpömpi!


© 2015 IRON ATTACK! All rights reserved.
Heavy metal -yhtye LIGHTNINGista tuttu IRON-CHINO perusti IRON ATTACK!:n sivuprojektikseen vuonna 2007. Ensimmäiset kuusi vuotta projekti keskittyi sovittamaan Touhou Project -videopelisarjan musiikkia power metal -versioiksi.

Viime vuosina IRON ATTACK! on kuitenkin kehittynyt kokonaiseksi bändiksi. Yhtyeen ensimmäinen itse säveltämä single, LINK, ilmestyi 2013 ja esikoisalbumi Tetsugeki sangokushi ~SANGOKU ATTACK~ vuonna 2016. Oman materiaalin ohella yhtye sovittaa edelleen myös pelimusiikkia.

IRON ATTACK! ei piilottele maailmanvalloitusaikeitaan. Ensimmäisen oman singlensä julkaisun jälkeen yhtye on keikkaillut Euroopan ja Itä-Aasian maissa joka vuosi. Alla olevassa videoviestissä jäsenet sekä muistelevat viime vuoden kokemuksiaan että antavat vihjettä siitä, mitä vuonna 2018 on luvassa. Tekstitykset saa näkyviin ratas-ikonista.

MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2017-12-29 2017-12-29
IRON ATTACK!

Vuodenvaihteen videoviestit 2018

Vuodenvaihteen videoviestit: DARRELL © Jelly Records

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: DARRELL

DARRELL kertoo uudenvuodenperinteistään ja suunnitelmastaan ahkeroida loppuunpalamiseen asti.

Vuodenvaihteen videoviestit: Shinya (SERAPH & DIR EN GREY) © SERAPH. All Rights Reserved.

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: Shinya (SERAPH & DIR EN GREY)

Vuosi 2017 merkitsi Shinyalle uutta alkua sooloprojektin muodossa.

Vuodenvaihteen videoviestit: I love you Orchestra © Kana Tarumi

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: I love you Orchestra

Instrumentaalisen I love you Orchestran Yu Shiromizu ja Kenro muistelevat viime vuotta ja pohtivat, miten hyvin JaME:n lukijat oikeastaan bändin tietävät.

Vuodenvaihteen videoviestit: DEXCORE © Jelly Records. All rights reserved.

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: DEXCORE

DEXCOREn jäsenet tähtäävät tänä vuonna kansainväliseen menestykseen.

Vuodenvaihteen videoviestit: IRON ATTACK! © 2015 IRON ATTACK! All rights reserved.

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: IRON ATTACK!

Power metal -yhtye IRON ATTACK! on asettanut tavoitteita vuodelle 2018: rumpali Mikawa tähtää parhaaksi soittajaksi ja laulaja Minus-iyon aikoo olla kymmenkertaisesti söpömpi!

Vuodenvaihteen videoviestit: THE MICRO HEAD 4N'S © Massive One Inc., provided by Gan-Shin Records

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: THE MICRO HEAD 4N'S

Hiljattain kolmannen albuminsa julkaissut THE MICRO HEAD 4N'S kertoo, miten viime vuosi sujui ja miten he asennoituvat vuoteen 2018.

Vuodenvaihteen videoviestit: THE SOUND BEE HD © Starwave Records. Provided by Royal Stage

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: THE SOUND BEE HD

THE SOUND BEE HD aloittaa vuoden 17. päivä ilmestyvällä singlellä ENDLESS DEAD. Sitä ennen jäsenet kertoivat meille uuteenvuoteen liittyvistä muistoistaan.

Vuodenvaihteen videoviestit: Haruka © Haruka

Kulttuuriartikkeli

Vuodenvaihteen videoviestit: Haruka

Laulaja-lauluntekijä Haruka toivottaa JaME:n lukijoiden vuoteen rakkautta, menestystä ja kaikkea hyvää.

MAINOS