Kulttuuriartikkeli

KoME-tiimin kommentit vuodesta 2008

13.01.2009 2009-01-13 12:00:00 KoME Kirjoittaja: KoME-tiimi

KoME-tiimin kommentit vuodesta 2008

Mitkä asiat vakuuttivat tänä vuonna?


© KoME
KoME vietti yksivuotispäiväänsä syyskuussa 2008. Vuoden aikana saimme esiteltyä melkoisen maittavia konserttiraportteja, kuten Big Bang Japanissa ja tähtien täyttämä Korean Music Festival USA:ssa, sekä lupaavien bändien kiinnostavia haastatteluja.


Anu

Parhaat albumit?

Big Bang - For the World (japanijulkaisu)
Big Bang - With U (japanijulkaisu)

Big Bangin Japanin-debyytti ilahdutti omalla tutulla peruskaurallaan - toisin kuin osa artisteista, oli Big Bangin viisikko pysynyt täysin ennallaan aina levyjen ulkoasua myöten. Tämä tyyli valloittaa vielä koko maailman.

Paras asia?

Ne vähäiset Euroopan-keikat mistä saimme nauttia, etupäässä tietenkin Y.B. eli Yoon Band Englannissa ja Mok Kyung Kim Norjassa. Itse en päässyt paikalle, mutta toivossa on hyvä elää.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?

Korealaisen musiikin leviäminen etenkin Euroopassa ja Rainin entistä paremmat Hollywood-roolit - tänä vuonna tulee läpimurto!


Hannahi

Parhaat albumit?

DBSK - MIROTIC
DBSK - T

Molemmat DBSK:n levyt olivat jälleen taattua laatua. Molemmilta levyiltä löytyi yhtyeelle ominaisia balladeja, sekä tujumpia rokkikappaleita niitä tasapainottamaan. Vuoden ehdottomat suosikkialbumit!

Parhaat singlet?

DBSK - Doushite kimi o suki ni natte shimattandarou
Brown Eyed Girls - My Style
SS501 - DEJA VU

Vuoden paras balladi tuli väistämättä Dong Bang Shin Kiltä. Kyseinen kappale pistää yhä herkäksi, vaikka ilmestymisestä on jo puolisen vuotta. En ollut aikoihin kuullut mitään noin mykistävän kaunista, joten tuo kappale pysynee mielessä pitkään.

B.E.G. oli vuoden yllättäjä. En ole pahemmin perustanut tyttöbändeistä, mutta My Style -sinkku oli piristävä yllätys! B.E.G. oli myös "vuoden löytöni", sillä vaikka tiesin sen olemassaolosta, en ole sitä aikaisemmin vaivautunut kuuntelemaan. Onneksi päätin kuunnella tämän sinkun!

Myös SS501 pääsi listalle. Sekä sinkun pääraita Deja vu, että A Song Calling For You olivat mukavan meneviä kappaleita, joita luukutin viikkokausia. Pahin hysteria on ohi, mutta pidän molemmista edelleen niin paljon, että päätin lisätä sinkun vuoden parhaisiin.

Parhaat kappaleet?

DBSK - If...!?
Tae Yang - Make love feat. Kush

Edellisten vastausten perusteella ketään ei yllättäne nähdä jälleen kerran DBSK vastauksena. ;) Fanina tämä ei yllätä minuakaan, mutta se yllätti, ettei yhden kappaleen valinta ollutkaan helppo. Pojat ovat olleet todella tuotteliaita kuluneena vuonna, joten hyvien kappaleiden kirjo on laaja. Päädyin kuitenkin tähän Junsu-sinkun kappaleeseen.

Myös Tae Yang pääsi parhaiden kappaleiden listalle. Muiden Big Bang -poikien soolomateriaali ei sykähdyttänyt, mutta tämä kappale jäi positiivisesti mieleen.

Paras asia?

Muutamien artistien eurooppakeikat. Toivottavasti saamme lisää artisteja vierailulle tänä vuonna! Vuoden aikana perustettiin myös muutamia uusia, lupaavia yhtyeitä.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?

Yllättäen DBSK on osana myös tätä vastausta. Odotan kovasti mitä pojat saavat aikaan tänä vuonna, vaikka saisivat välillä vähän pitää taukoakin, että jaksavat! Hiljaiseloa viettäneet K ja Chae Yeon saisivat pikkuhiljaa tehdä comebackin, jota odottelen tapahtuvaksi tänä(kin) vuonna.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Minialbumi CD 2008-01-04 2008-01-04
BIGBANG
Minialbumi CD 2008-05-28 2008-05-28
BIGBANG
Albumi CD + DVD 2008-09-26 2008-09-26
Dong Bang Shin Ki
Albumi CD 2008-01-23 2008-01-23
Dong Bang Shin Ki
MAINOS