Arvostelu

Son Dam Bi - Cry Eye

27.08.2007 2007-08-27 12:00:00 KoME Kirjoittaja: sianface Kääntäjä: Domie

Son Dam Bi - Cry Eye

Son Dam Bin ensimmäinen single.

Single CD

Cry Eye

Son Dam Bi

Son Dam Bi, vaikkakin ollen uusi artisti, on aiheuttanut myrskyä Koreassa ja Japanissa ja on esimerkki internetin voimasta musiikkimaailmassa. Ennen debyyttiään Cry Eye singlellä hän sai paljon julkisuutta MSN Japanin kautta dokumentin seuratessa häntä kuuluisuuteen. Ja kun viimein hänen singlensä julkaistiin, paineet ja odotukset pitivät hänet pinnalle ja ihmisten muistissa estäen häntä vajoamasta siihen mustaan aukkoon, joka on imaissut monia artisteja sisäänsä.

Single koostuu neljästä kappaleesta sekä nimikkokappaleen Cry Eye instrumentaaliversiosta. Cry Eye on keskitempoinen dance -kappale, jossa on kerralla paljon tekeillä. Kappale alkaa lempeällä kitaraosuudella ennen kuin kappale pääsee varsinaiseen osaansa. Siinä on sekoitus eri vaikutuksia: kitara, syntikka sekä rytmi tuntuvat kaikki olevan eri genreistä, mutta kuitenkin jotenkin sopien yhteen.

Seuraava kappale, Girl Like That, näyttää osansa Son Dam Bin karheasta lauluäänestä, ja kappaleessa on myös enemmän hiphop vaikutusta kahden miesräppärin avulla, EDn sekä Songhwayeongin. Vaikka kappale onkin hyvin samantyylinen Cry Eyen kanssa, se on varmempi siinä mitä on tekemässä sekä omalla tavallaan mukaansa vievämpi kuin nimikkokappale.

Honja on kahden ensimmäisen kappaleen vastakohta hidastaen singlen tahtia täysin. Vaikka kappale onkin miellyttävä, se on myös aika normi balladi eikä tarjoa kuuntelijalle varsinaisesti mitään uutta ja maatajärisyttävää. Kappale ei tunnu tarjoavan mitään muuta kuin dynamiikkaa singleen eikä pyri käyttämään kultaista tilaisuutta näyttääkseen Son Dam Bin lauluääntä erilailla.

Single loppuu nopeaan kappaleeseen nimeltä Start. Kappale on täysin erilainen kahden ensimmäisen kappaleeseen verrattuna. Kappale on saanut ehdottomasti enemmän popvaikutteita tuoden mieleen joitakin BoA:n aikaisempia töitä, mikä osaltaan jo viittaa siihen, että kappale on suunnattu enemmän Japanin markkinoille, mikä alunperin teki hänestä kuuluisan.

Vaikka single on melko vahva, on hankala sanoa tuottiko Son Dam Bi mitään tarpeeksi erilaista pysyäkseen skenen pinnalla. Vaikka hänen potentiaaliaan näkyykin joissakin osissa, sitä ei ole kuitenkaan käytetty täydessä vahvuudessaan, sekä Korean markkinoilla ollessa kova kilpailu tämä saattaa jopa toimia häntä vastaan.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2007-06-21 2007-06-21
Son Dam Bi
MAINOS