Arvostelu

Rika - Evelution

03.07.2009 2009-07-03 20:16:00 KoME Kirjoittaja: Eve

Rika - Evelution

Nuoren laulajattaren debyyttisingle Jae Yongin (Crash), Uhm Joo Hyukin (Funky Brown) ja Junyn (Dr. Core 911) avustuksella.

Single CD

Evelution

Rika

Vuoden 1989 ikäluokkaa edustava Rika julkaisi debyyttisinglensä Evelutionin tammikuun 15. päivänä. Rikan kerrotaan ottaneen vaikutteita mm. Avril Lavignesta, mikä kuuluukin jo ensimmäisistä sävelistä. Emme tiedä vielä kovinkaan paljon tästä nuoresta laulajattaresta, eikä uusia julkaisuja ei ole lähitulevaisuudelle luvassa.

Singlen ensimmäinen kappale Hero on melodialtaan varsin tarttuva, täynnä voimaa ja hieman hillitympää energiaa. Kappale on rakenteeltaan varsin yksinkertainen, mutta tietynlainen rentous pyöräyttää singlen käyntiin. Soundia jatkaa instrumentaaliintrolla alkava Back, joka jatkaa hieman rauhallisemmin, jolloin pääsee Rikan hieman matalahko ääni myös oikeuksiinsa. On harmi, että hän kuitenkin pyrkii nostamaan volyymia vähän turhankin paljon musiikin mukana - tällöin jää kuva huutamisesta ennemminkin kuin varsinaisesta laulamisesta. Kappaleella esiintyy rauhallisempien kohtien välillä aina pieniä temmonvaihteluja ja kitarasooloja väriä antamaan.

Kolmannessa kappaleessa Rika pyrkii tuomaan ääneensä kovuutta painottaen laulamiaan sanoja, hieman leikitellen. Hieman samantyyppisesti kuin Cherry Filterin Youjeen laulaa. Mongsangga on kuitenkin tyyliltään pop rockia eikä Rikan matalahko ääni kestä samalla tavalla kuin kokeneemman kollegansa.

Albumin varsin tasaista soundia jatkaa Broken rennolla soundillaan, jota myös aloituskappale Hero edusti. Kappaletta piristää varsin intohimoinen kitarasoolo. Seuraavana pyörähtää käyntiin astetta rankempi, mutta melodisempi Don't. Melodia ja Rikan pehmeä laulu ovat kuin vastakohta kitaran säestämille rankemmille ja kovemmille laulukohdille, vuorovaikutuksessa ja tuoden toinen toistaan enemmän esille. Viimeista kappaletta Lieriä tahdittaa selkeä ja voimakas rumpukomppi, sekä varsin leveän basson ja kitarasoolojen säestys.

Single on varsin voimakas ja pop rockiksi Korean normaalitasoa huomattavasti rankempi. Normaalisti korealaiset pop rock -artistit ottavat huomattavaa vaikutusta maansa mainstream-skenestä, mutta Rikan tyyli on kuitenkin rapakon tuolta puolen ja musiikista puuttuu se tietty kpop-soundi, mitä myöskin monet rockartistit useasti vaalivat. Tällä valinnallaan Rika erottuu joukosti. Single on soundiltaan varsin tasainen ja kieltämättä olisin kaivannut hieman enemmän monipuolisuutta. Kappaleiden rakentuminen toinen toistaan tukevaksi on joskus ihan hyväkin ratkaisu, tosin sillä riskillä että siitä voi tulla jopa varsin yksitoikkoista kuultavaa useamman kuuntelukerran jälkeen.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Rika © KoME
Rika

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Single CD 2009-01-15 2009-01-15
Rika
MAINOS