Kuze Atsushi, joka on CONCERTO MOON -metalliyhtyeen vokalisti, on kertonut aikovansa jättää bändin myöhemmin tänä vuonna.
Kuze jättää yhtyeen 26. toukokuuta, CONCERTO MOONin TEARS OF MESSIAH TOUR 2018 -kiertueen päätöskeikan jälkeen, joka pidetään Tokion Shibuya REXillä. Hän on ollut yhtyeen keulakuva seitsemän vuotta. Eron jälkeen hän aikoo jatkaa oman kokoonpanonsa SCREAMING SYMPHONYn parissa.
Kitaristi ja bändinjohtaja Shima Norifumi on ilmoittanut, että Kuzen ero ei vaikutaa CONCERTO MOONin tulevaan toimintaan.
Musiikkivideo kappaleelle NOAH'S ARK, joka julkaistiin vuonna 2017 albumilla TEARS OF MESSIAH, on katsottavissa alta: