Seitsemän vuotta sitten hajonnut DELUHI ilahduttaa fanejaan palaamalla lavoille kahden erityisen juhlakeikan ajaksi. THE XING OF DELUHISM -nimeä kantavat konsertit juhlistavat sitä, että bändin debyytistä on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta. Esiintymiset järjestetään Mynavi BLITZ Akasakassa 12. huhtikuuta ja Shibuya TSUTAYA O-EASTilla 17. huhtikuuta 2019.
Sitä ennen yhtye julkaisee uuden kokoelma-albumin 19. joulukuuta. Tuttujen kappaleiden ohella DELUHISM:X tulee sisältämään myös yhden ennenjulkaisemattoman laulun, jota yhtye oli työstänyt lopettamisensa aikoihin. Yhteensä albumi sisältää 15 raitaa.
DELUHIn jäsenistä kitaristi Leda ja rumpali Sujk ovat sittemmin soittaneet Far East Dizainin riveissä vuodesta 2015 lähtien. Laulaja Juri ja basisti Aggy puolestaan esittelivät viime tammikuussa yhtyeen nimeltä breakin' holiday. Heidän seuraava singlensä FANTASIA ilmestyy 25. tätä kuuta.