Uutiset

Kiyoharu vierailee MORRIEn viidennellä sooloalbumilla

19.02.2019 2019-02-19 11:51:00 KoME Lähde: OHP Kirjoittaja: Christine Kääntäjä: Salla

Kiyoharu vierailee MORRIEn viidennellä sooloalbumilla

MORRIEn edellisestä sooloalbumista onkin jo neljä vuotta aikaa.


© Tregallery
DEAD ENDin ja Creature Creaturen johtohahmo MORRIE julkaisee uuden sooloalbuminsa 19. huhtikuuta.

Hikaru kouya (tunnetaan myös nimellä In the Shining Wilderness) sisältää 11 kappaletta. Tämä tulee olemaan MORRIEn viides sooloalbumi neljä vuotta edellisen kokopitkän, HARD CORE REVERIEn, jälkeen.

Lisäksi on paljastettu, että Kiyoharu on osallistunut levyn äänityksiin. Kiyoharun tiedetään olevan MORRIEn pitkäaikainen fani ja esiintyneen vierailevana artistina monissa artistin konserteissa. Tämä tulee kuitenkin olemaan ensimmäinen kerta, kun he ovat nauhoittaneet ääniään samalle viralliselle studiojulkaisulle. Kiyoharu tulee myös osallistumaan MORRIEn keikkaan 4. maaliskuuta Tokyo Cinema Clubilla. Tämän esiintymisen yhteydessä voi myös ostaa tulevan albumin etukäteen.

Amerikkalaiset fanit saavat tilaisuuden kuulla joitain tulevan julkaisun kappaleita ennen kuin se tulee virallisesti myyntiin. MORRIE pitää intiimin SOLITUDE-nimisen konsertin Kraine Theaterissa New Yorkissa 26. maaliskuuta. Tällä keikalla hän esittää kappaleita eri projekteistaan yksin vain kitaran säestämänä.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2019-04-19 2019-04-19
MORRIE

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
26.03.20192019-03-26
Konsertti
MORRIE
Kraine Theater
New York, NY
U.S.A.
MAINOS