Uutiset

HAN-KUN coveroi japanilaisia hittikappaleita vuosien varrelta

27.03.2019 2019-03-27 19:46:00 KoME Lähde: Viralliset sivut Kirjoittaja: Christine & Anu

HAN-KUN coveroi japanilaisia hittikappaleita vuosien varrelta

Reggaeartisti julkaisee omannäköisensä versiot muun muassa Kyu Sakamoton, Mr.Childrenin, MONGOL800:n ja Spitzin hiteistä.


© HAN-KUN. All rights reserved.
Reggaemuusikko HAN-KUN julkaisee ensimmäisen cover-albuminsa 29. toukokuuta.

Musical Ambassador sisältää 11 coveria. Laulut ovat peräisin pitkältä ajanjaksolta: vanhin kappale on Kyu Sakamoton hitti Ue o muite arukou (tunnetaan länsimaissa nimellä Sukiyaki) 60-luvun alusta ja tuorein puolestaan on Kenta Kiritanin Umi no koe vuodelta 2016. Näiden väliin mahtuu lauluja bändeiltä kuten WANDS, Spitz, Mr.Children, MONGOL800 ja T-BOLAN.

HAN-KUN kuvailee valikoimaa musiikiksi, jota hän on ajan saatossa kuunnellut ja jonka hän nyt haluaa välittää nuorille faneilleen uudistetussa muodossa – mihin myös albumin nimi Musical Ambassador viittaa. Kappaleiden cover-versioiden työstämisen taustalla on ollut ajatus japanilaisen ja jamaikalaisen musiikin yhdistämisestä. Lähes kaikki laulut on äänitetty Jamaikalla.

Kyseessä on HAN-KUNin ensimmäinen julkaisu Universal Musicille siirtymisen jälkeen. Albumin rajoitettu painos sisältää live-DVD:n, jolla on materiaalia Shibuya WOMBissa järjestetystä 10th Anniversary Show Case“SUPA DUPA FLY” -konsertista viime marraskuulta.

Alta voi tutustua hänen tulkintaansa Sakamoto Kyun Ue o muite arukousta sekä MONGOL800:n Anata ni -kappaleesta.



MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MONGOL800 © KoME
MONGOL800
T-BOLAN © KoME
T-BOLAN

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD + DVD 2019-05-29 2019-05-29
HAN-KUN
Albumi CD 2019-05-29 2019-05-29
HAN-KUN
MAINOS