Uutiset

Kisu lähtee maailmankiertueelle – konsertoi Suomessa maaliskuussa

24.10.2021 2021-10-24 19:05:00 KoME Lähde: Beyond Ent Kirjoittaja: Anu

Kisu lähtee maailmankiertueelle – konsertoi Suomessa maaliskuussa

24K:n jälkeen soolouraa viritellyt Kisu valmistelee parhaillaan uutta musiikkia ja kattavaa kiertuetta maalis-toukokuulle.


© Beyond Ent. All rights reserved.

© Beyond Ent. All rights reserved.
Kisu eli Choi Ki-su esiintyy Suomessa 26. maaliskuuta 2022. Konsertti on osa kevään maailmankiertuetta. Järjestäjä Beyond Ent tiedottaa tapahtumasta lisää myöhemmin.

Kisu on tuttu ainakin 24K:n faneille. Hän erosi ryhmästä virallisesti kesällä 2019, jäätyään asepalveluksensa vuoksi tauolle jo sitä aiemmin. Hän äänitti aluksi musiikkia ja covereita nimellä Soo, mutta palasi sittemmin nimeen Kisu. Viime tammikuussa hän teki vahvan comebackin Boy-balladilla, jonka voi kuunnella alempaa.

Tällä hetkellä Kisulla on meneillään Makestar-joukkorahoitusprojekti uusien kappaleiden tuottamiseksi. Projektiin ehtii osallistua 26.11. asti.


MAINOS

KISU soolokiertueella Euroopassa

Keikka jossa jokainen fani tuli huomatuksi – KISU Tiivistämössä 15.2.2023 © Julia Valtonen (KoME Suomi)

Keikkaraportti

Keikka jossa jokainen fani tuli huomatuksi – KISU Tiivistämössä 15.2.2023

KISU viihdytti Helsingissä pientä mutta ihastunutta yleisöä.

Kolmas kerta toden sanoo: KISUn kiertuejärjestäjä vannoo Euroopan-keikkojen nyt toteutuvan © Beyond Entertainment. All rights reserved.

Uutiset

Kolmas kerta toden sanoo: KISUn kiertuejärjestäjä vannoo Euroopan-keikkojen nyt toteutuvan

KISUn on määrä esiintyä Helsingissä 15. helmikuuta.

Euroopassa pian keikkaileva KISU esitteli soman Cheeseburger-singlen © Beyond Entertainment. All rights reserved.

Uutiset

Euroopassa pian keikkaileva KISU esitteli soman Cheeseburger-singlen

Laululla vierailee toinen entinen 24K-jäsen, Jinhong.

Kisu lähtee maailmankiertueelle – konsertoi Suomessa maaliskuussa © Beyond Ent. All rights reserved.

Uutiset

Kisu lähtee maailmankiertueelle – konsertoi Suomessa maaliskuussa

24K:n jälkeen soolouraa viritellyt Kisu valmistelee parhaillaan uutta musiikkia ja kattavaa kiertuetta maalis-toukokuulle.

MAINOS