Uutiset

80-luvun rockjyrä Songgolmae palaa lavoille

30.05.2022 2022-05-30 16:49:00 KoME Lähde: Korea Herald, Dream Maker Entertainment Kirjoittaja: Anu

80-luvun rockjyrä Songgolmae palaa lavoille

Koo Chang-mo ja Bae Cheol-soo ovat molemmat lupautuneet mukaan kiertueelle.


© Songgolmae. All rights reserved.
Dream Maker Entertainment on julkistanut 80-luvun hittibändin Songgolmaen palaavan lavoille tänä syksynä. Kiertue alkaa 11. syyskuuta Songpa Olympic Stadiumilta.

Korealaisiin rock-piireihin merkittävästi vaikuttaneen Songgolmaen perusti laulaja-kitaristi Bae Cheol-soo vuonna 1979. Ensialkuun hän soitti yhtyeessä rumpuja ja muutenkin jäsenistö haki vielä muotoaan ensimmäisen levyn julkaisun jälkeen. Toinen studioalbumi ilmestyi vuonna 1981, ja tuolloin Songgolmaeen oli liittynyt päälaulajaksi Koo Chang-mo. Koo erosi jäsenistöstä 1984, jonka jälkeen Bae omaksui hänen roolinsa päälaulajana.

Vaikka Songgolmae jatkoi uraansa ilman Koo Chang-moa aina vuoteen 1991 asti, on näissä tulevissa konserteissa siten erityistä nostalgiaa, kun molemmat laulajat nähdään jälleen esiintyvän yhteisen bändinsä nimissä.

Lisäarvoa kiertueelle antaa se, että sekä Bae Cheol-soo että Koo Chang-mo vetäytyivät aktiivisilta laulu-uriltaan 90-luvulla. Koo Chang-mo on vuosien varrella ollut mukana esimerkiksi golfbisneksessä. Bae Cheol-soo sen sijaan ei koskaan jättänyt musiikkialaa: hän on työskennellyt radiossa oman musiikkiohjelmansa juontajana ja muun muassa rocktapahtumien parissa. Vuonna 2020 hän itse asiassa antoi jo vihjeen tulevista suunnitelmistaan toteamalla radio-ohjelmansa 30-vuotistilaisuudessa: "Aloitin urani rockbändissä, ja haluan päättää sen siihen mistä aloitinkin".

Alta voi tutustua Songgolmaen esiintymiseen Koo Chang-mon ajalta sekä hänen eronsa jälkeen.


 Dream Maker Entertainment Instagramissa
MAINOS
MAINOS