Uutiset

Debyyttialbumi keinilta 26 vuotta perustamisensa jälkeen

05.07.2023 2023-07-05 22:22:00 KoME Lähde: Viralliset kotisivut Kirjoittaja: Ruchesko Kääntäjä: AMAZE, Anu

Debyyttialbumi keinilta 26 vuotta perustamisensa jälkeen

Nagoya kei -bändi keinin riveissä vaikuttaa lynch.:in ja deadmanin jäseniä. Yhtyeen ensimmäinen kokopitkä levy julkaistaan 21. elokuuta.


© kein. All rights reserved.

Nagoya keitä soittava bändi kein julkaisee ensimmäisen albuminsa 21. elokuuta. Hakai to souzoun julkaisupäivänä tulee kuluneeksi sekä 23 vuotta keinin hajoamisesta (vuonna 2000) että vuosi bändin yhteenpaluusta. Albumin 12 raidasta viisi on uudelleenlevytyksiä tutuista kappaleista, jotka kein julkaisi 90-luvun loppupuolella kolmen vuoden uransa aikana. 

keinin perusti vuonna 1997 kitaristi Reo yhdessä laulaja macon ja basisti Yukin kanssa. Reo tunnetaan nykyään lynch.:in jäsenenä, siinä missä jälkimmäinen kaksikko perusti myöhemmin deadmanin kitaristi aien kanssa – joka hänkin oli aikoinaan ehtinyt kuulua keiniin alkuvuodesta 2000 lähtien. Nykyisessä kokoonpanossa on mukana lisäksi 101A:n rumpali Sally

Alta voit katsoa maistiaisen Danro no kajitsun musiikkivideosta. Kappale julkaistiin alun perin vuonna 2000. Uson lyriikkavideolta puolestaan voi kuunnella uudelleenäänitetyn version yhtyeen vuonna 1998 julkaistusta debyyttisinkusta. 


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2023-08-21 2023-08-21
Regular Edition kein
Albumi CD + blu-ray 2023-08-21 2023-08-21
Limited Edition kein
MAINOS