Uutiset

Park Jae-beom pahoittelee virallisesti

10.09.2009 2009-09-10 15:57:00 KoME Lähde: JYP Entertainment official site Kirjoittaja: Gobbie Kääntäjä: Hannahi

Park Jae-beom pahoittelee virallisesti

Park Jae-beom pahoittelee virallisesti

Nykyisin 2PM:n entinen jäsen, Park Jae-beom, on jättänyt JYP:n virallisille kotisivuille anteeksipyyntöviestin taannoisen kinastelun seurauksena.

Park Jae-beomin viesti:

Hei kaikki, tässä Park Jae-beom 2PM:stä. Tahtoisin pyytää anteeksi kaikkien muutama vuosi sitten kirjoittamieni viestien vuoksi.

Olen pahoillani.

Tahtoisin mahdollisuuden selittää ajatusmaailmaani ja pyytää anteeksi. Tammikuussa 2005 tulin Koreaan lukiolaisena. Koska olin syntynyt ja kasvanut Amerikassa, käsitykseni Korean kulttuurista oli vähäinen, ja koska olin maassa ensimmäistä kertaa, kielen, ruoan ja koko muun kulttuurin kanssa oli vaikeuksia. Muu perheeni oli Amerikassa ja tuntui siltä, että ihmiset ympärilläni kohtelivat minua melkoisen tylysti.

Tuolloin debytointipäiväystä ei vielä ollut määritelty ja kaikki oli vaarassa. Monen tekijän summana olin väsynyt ja yksinäinen, sillä kaipasin kotiin - jopa luovuttaminen kävi mielessä, jotta pääsisin perheeni luo Amerikkaan. Käsitykseni Koreasta muokkaantui henkilökohtaisista asioista, joiden annoin purkautua liian tunteikkaasti.

Olin liian nuori ja kuvasin tunteitani väärin. Tuolloin olin amatööri, lapsellinen ja liian väsynyt, minkä vuoksi tein suuren virheen syyttää tästä kaikkea ympärilläni.
Aika kului ja unohdin kirjoittamani viestit.
Nyt olen todella pahoillani ja häpeissäni.
Nykyisin olen sopeutunut hyvin ja mieleni on muuttunut täällä työskentelystä, mistä olen kiitollinen.

Nuo viestit kirjoitettiin neljä vuotta sitten ja kaikki on nyt muuttunut. Olen syvästi pahoillani meitä rakastavien, perheeni, hottest-jäsenten ja 2PM-jäsenten puolesta. Historia ei toista itseään. Vielä kerran, pyydän anteeksi koko sydämestäni.

- 2PM Jae-beom -
MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

MAINOS