Kulttuuriartikkeli

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2008

01.01.2009 2009-01-01 12:00:00 KoME Kirjoittaja: JaME-tiimi

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2008

Mitä mieltä sivuston parissa ahkeroineet tiimiläiset ovat vuodesta 2008?


© JaME
Vuonna 2008 JaME hioi kansainvälisiä partnerisuhteitaan, joiden ansiosta esittelimme muun muassa kuuluisan pop-tähden Aya Matsuuran uraa keikkaraportin ja videokommentin kera sekä keräsimme lukuisilta japanilaisilta rock-muusikoilta heidän ajatuksiaan 10 vuotta sitten poismenneestä hidestä. Lisäksi seurasimme tiiviisti X JAPANin jokaista liikettä yhtyeen paluun johdosta ja raportoimme rock-legendan Tokyo Domeen sijoittuneen paluukonsertin tapahtumista autettuamme ensin länsimaisia faneja saamaan mahdollisuuden lipunostoon.


Anu

Parhaat albumit?

RABBITin täysipituinen albumi UNIVERSE vaati useita kuuntelukertoja, mutta avautuessaan tarjosi entistä kehittyneemmän valikoiman erilaisia pop rock -lauluja. Musiikillisesti päinvastaiseen suuntaan sijoittuva SERPENT puolestaan piristi Japanin, ellei jopa koko maailman death metal -piirejä laajalti kehutulla xGODx-albumillaan, joka toden totta kestää jatkuvaakin kuuntelua.

Kunniamaininta menee TAKUMAn Songs for Truth -livealbumille; harvoin kuuntelen keikkataltiointeja levyltä, mutta tämä eri esiintymisistä kerätty laulukokoelma on harvinaisen toimiva kokonaisuus ja hehkuu lämpöistä klubitunnelmaa.

Parhaat kappaleet?

Flower Travellin' Band – Over & Over
TAKUMA – cliché
RABBIT – GO FUTURE

Kaksi ensimmäistä kappaletta huokuvat vuotta 2008 ja ovat molemmat varsinaisia helmiä, joiden vakaasti uskon kestävän ajan hammasta. RABBITin energiapläjäys GO FUTURE puolestaan merkitsee enemmän henkilökohtaisella tasolla - yhtenä yhtyeen viimeisinä julkaisuina kappaleessa tuntuu olevan paljon tunteita yhteen tiivistettynä.

Parhaat DVD:t?

TAKUMA - Birthday Live 2007 "26-27 Birth & Rebirth Party'"

Yleisönsä vakuuttaakseen tarvitsee TAKUMA vain kitaransa. Syntymäpäiväshow on pienen porukan intiimi katsaus sooloartistin nykyiseen laulutarjontaan ja kaunistelemattomaan karismaan, sisältäen samalla myös tärkeitä muistoja menneisyydestä.

∀NTI FEMINISM - Manatsu no kichigai

Eloisa kamera, tunnelmalliset väriskaalat ja vankalla kokemuksella esitetyt biisit tekevät tästä kahden DVD:n tiiviistä paketista ehdottomasti yhden ∀NTI FEMINISMin uran vetoavimmista livetallenteista, paikaten heikohkon Wazawai aku GIG -julkaisun taakseen jättämän puutteen.

Paras asia?

KLACKin paluu CD-markkinoille. Myrskyn silmässä elänyt yhtye piti julkaisutaukoa yli kolme vuotta ja vaikka Japanin-keikat välimatkasta huolimatta lämmittävätkin mieltä, oli melkoisen vallatonta saada käsiin aivan uutta materiaalia. Toki bändin musiikki ja tyyli olivat uudistuneet, mutta kaikenlainen kehittyminen kuulunee jokaisen elämään, oli artisti tai ei.

Iloa syksyyn toi myös uutinen RABBIT-kokoonpanon muuntautumisesta uudeksi yhtyeeksi nimeltä A&D: kolmikon pysyminen yhdessä loi positiivista toivonkipinää yhtenään hajoavien bändien keskelle. Lisäksi 70-luvun progeakti Flower Travellin' Bandin paluu oli varsin mahtava uutinen ja kuulostipa keski-ikään jo yltäneillä muusikoilla olevan vielä taidotkin hallussa.

Huonoin asia?

"Vuoden pettymys" -pokaali menee X JAPANin maailmankiertueelle. Yhtye lykkäsi Ranskan-keikkaansa jopa kahdesti, yrittäen pitää huolestuneiden fanien toivoa yllä lupauksia sisältävällä sanahelinällä. Oli perimmäinen syy mikä hyvänsä tai kenen tahansa ansiota, ei moinen häslinki onnistu näyttämään legendaarista rock-yhtyettä positiivisessa valossa. Ensi kevään lupauksissa puolestaan siintää yhä suurempi määrä eurokeikkoja, mikä on hyvä, sillä kovin suuret massat tuskin enää uskaltavat varata lentoja ja majoitusta ennen kuin saavat fyysisen keikkalipun käteensä... jos silloinkaan.

Paras keikka?

BARBATOS @ Sekakäyttörock 26, Factory, Helsinki 17.5.2008

Murhanhimoisten visual kei -keikkojen jälkeen oli mukava huomata kuinka leppoisan yhteishengen jurrinen (mies)yleisö voikaan luoda. Laulujen sanoitukset raikuivat ilman erityistä houkuttelua, mallaspirtelö roiskui ja bändikin oli mainio, erityisesti ottaen huomioon että Yasuyuki oli porukan ainoa alkuperäisjäsen sessioyhtyeen tähtenä.

Kiitosta ansaitsee myös heinäkuun alussa Tavastialla esiintynyt Miyavi. Artistin itsensä sijasta parasta keikoissa tosin oli Kavki Boys, joista etenkin vauhdikkaasti stepannut Saro ja beatboxauksellaan häikäissyt DJ TeddyLoid jättivät henkilökohtaisesti mieleenpainuvimmat muistot.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?

Vuonna 2008 jmusiikin kansainvälistyminen normaalin populaation keskuuteen tuntui edistyvän muun muassa Hollywood-elokuvien soundtrackien kautta; tätä ilmiötä tulemme toivon mukaan näkemään entistä tiiviimpään tahtiin.


DrMinttu

Parhaat albumit?
Odotetuin ja kuunnelluin kokonainen albumi tältä vuodelta on ehdottomasti Dir en greyn Uroboros. Se ei kylläkään ole vielä kokonaan auennut allekirjoittaneelle, mutta aikaa se vaatiikin, erityisesti tämän yhtyeen tapauksessa. Muita en sitten oikein osaakaan mainita, sillä 2008 oli omalta osaltani melko hiljainen japanilaisen musiikin saralla; lempiyhtyeeni joko eivät ole julkaisseet levyä, tai ne ovat mielestäni menneet uuden julkaisun myötä huonompaan suuntaan.

Parhaat singlet?
Parhaat löytämäni singlet ovat kaikki sijoittuneet kesään tai syksyyn - kevät ja tämä loppuvuosi eivät itselleni ole tarjonneet niin paljoa. NEWSin Summer Time oli ahkerassa kuuntelussa heti myyntiin tulonsa jälkeen, ja nyttemmin se tuokin mieleen paljon muistoja viime kesältä; sama Arashin One Love:n kanssa. Syyskuussa julkaisi suosikkiyhtyeeni aivan mahtavan sinkun - puhun tietysti Glass Skinistä - jota taatusti oli odotettu aina Dozing Greenin ilmestymisestä saakka.
Tässä siis kolme aivan loistavaa ja ehdottomasti tutustumisen arvoista julkaisua, joista on ollut itselleni paljon iloa.

Parhaat kappaleet?
Uusia löytöjä, ei välttämättä uusia julkaisuja, joilla on itselleni ollut eniten merkitystä, ovat Ryuichi Kawamuran Sugar Lady, Remioromenin Konayuki ja Motto Tooku E, Arashin How to Fly sekä Kanjani8:n Eden ja Heavenly Psycho. Kukin kappale on saanut minut koukkuuntumaan pitkäksi aikaa, enkä vieläkään voi sanoa täysin kyllästyneenä yhteenkään niistä.

Parhaat DVD:t?
Täytyy sanoa, etten ainoatakaan uutta musiikki-DVD:tä ole katsonut tämän vuoden aikana. Mikään vuoden 2008 puolella julkaistu DVD ei ole liiemmin kiinnostanut, joten näistä minulla ei ole juurikaan sanottavaa.

Paras asia?
Valitettavasti tähän kohtaa oli vaikea keksiä mitään. Itselleni vuoden kohokohta taitaa kuitenkin olla, ei sen enempää eikä vähempää, kuin Uroboroksen julkaisu.

Huonoin asia?
RENTRER EN SOI:n hajoaminen oli shokki, sillä yhtye on itselleni hyvin rakas, enkä tosiaan osannut odottaa tällaista juonenkäännettä. Musiikkimaailma menettää paljon tämän yhtyeen vetäydyttyä pois, olen siitä varma. Toivon kuitenkin jäsenille kaikkea hyvää - väkisin ei koskaan kannata jatkaa.
Toinen asia, joka jäi harmittamaan, oli Makin lähtö HIGH and MIGHTY COLORista. Kyseessä on aivan loistava, kyvykäs laulaja, jota varmasti moni jää kaipaamaan!

Paras keikka?
Tämä oli melkoisen köyhä vuosi keikkojen suhteen, mikään bändeistä ei kovin paljoa herättänyt mielenkiintoani. Miyaville ja Kagrra,:lle kuitenkin pisteet kotiin - kummankin konsertti oli erittäin viihdyttävä, vaikka eivät lempibändeihini kuulukaan.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
Rehellisesti sanoen eniten toivon, että tulisimme jälleen näkemään Dir en greyn Suomessa.


Elina

Parhaat albumit?
Yhtä albumia ylitse muiden en tällä kertaa osaa nimetä, mutta pysyvän paikan soittolistaltani löysivät ainakin seuraavat pitkäsoitot:
The Back Horn - Pulse
MONORAL - Via
Onmyo-za - Chimimouryou
Inoran - Apocalypse
HOME MADE Kazoku - HOME

Parhaat singlet?
Singleistä parhaaksi nousi ykkössuosikkini BUCK-TICKin HEAVEN, vaikkei sekään B-T:n omalle huipputasolle aivan yltänyt. Maininnan ansaitsevat lisäksi The Back Hornin Kakusei, Kiyoharun loved sekä HOME MADE Kazokun Come Back Home.

Parhaat kappaleet?
The THREEn Uragiri Gomen ja Kiyoharun Bohemian olivat minulle viime kesän ehdottomat kappaleet, ja ne tulevatkin todennäköisesti muistuttamaan tämän vuoden kesästä vielä kauan. Loppuvuodesta mieleen jäi ART-SCHOOLin koukuttava ILLMATIC BABY -biisi.

Parhaat DVD:t?
BUCK-TICKin konserttitaltioinnit miellyttävät aina, ja niin teki myös viime vuoden kiertueelta kuvattu Tenshi no Revolver. Hyviä biisejä ja ammattimaisen viihdyttävää esiintymistä jaksaa ihastella useita kertoja.

Paras asia?
Vuosi tuntui harmillisen tasaiselta, enkä osaakaan nimetä mitään erityisen hyvää asia.

Huonoin asia?
En osaa mainita yksittäistä huonoa asiaa, mutta kaiken kaikkiaan vuosi oli vähän turhan tylsä. Koko vuonna kävin vain muutamalla keikalla, koska joko artistit eivät kiinnostaneet minua, tai sitten aikataulut eivät sopineet omiini. Erityisesti jäi harmittamaan missaamani Electric Eel Shockin maaliskuiset Suomen keikat.

Paras keikka?
Tänä vuonna länsimaiset keikat peittosivat japanilaisten artistien esiintymiset omalla kohdallani lähes täysin. Kävin katsomassa vain Kagrra,a ja miyavia, joista kumpikaan ei lukeudu suosikkiartisteihini. Miyavin voisi sanoa suorastaan vain ärsyttäneen, joten näistä kahdesta Kagrra, veti huomattavasti pidemmän korren.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
Toivon näkeväni tulevana vuonna enemmän ja parempia keikkoja. An Cafe ei sinänsä kiinnosta, mutta on hienoa, että isompi japanilainen artisti esiintyy nyt myös Tampereella. Toivottavasti käytäntö jatkuisi tulevienkin artistien kohdalla. Odotan myös mielenkiinnolla toukokuista Girugameshin keikkaa, sillä viimeksi en kyseistä bändiä nähnyt.
Julkaisujen osalta suurimmat odotukset kohdistuvat helmikuussa ilmestyvään BUCK-TICKin tulevaan albumiin sekä Kiyoharun Kuroyume-cover-levyyn MEDLEY. Toivottavasti myös Lucy aktivoituu uuden materiaalin tuottamisen kanssa.


fvea

Parhaat albumit?

MUCC - Shion
Tätä albumia olin odottanut valtavalla mielenkiinnolla Libran, Flightin ja erityisesti FUZZin julkaisuiden myötä. Ennen albumia julkaistut singlet olivat tyyliltään valtavan erilaisia - miltä kummalta niiden yhdistelmä voisi kuulostaa albumilla? En joutunut pettymään, vaikka MUCC:n uuteen soundiin olikin hieman totuteltava. Tämä albumi vahvisti ennestään käsitystäni yhtyeen lahjakkuudesta sekä lisäsi arvostustani sen rohkeutta ja kokeilunhaluisuutta kohtaan.

girugamesh - girugämesh (eurojulkaisu)
Myös girugameshin soundi oli muuttunut edellisistä albumeista - mielestäni erinomaiseen suuntaan. Elektroniset vaikutteet toivat kiinnostavan ja monipuolistavan lisän yhtyeen raskaaseen rockiin. Tulos oli monitasoinen ja hienosti rokkaava kokonaisuus.

Parhaat singlet?

RENTRER EN SOI - Stigmata
Singlejulkaisun nimikkokappale sai minut kiinnostumaan vahvemmin RENTRER EN SOI:sta ja se on suosikkejani bändin tuotannosta. Pidän valtavasti kappaleen melodioista ja Satsukin niihin hienosti sopivasta laulutavasta.

Dir en grey - GLASS SKIN
Tätä oli odotettu suurella mielenkiinnolla Dozing Greenin jälkeen - mihin suuntaan Dir en grey lähtisi seuraavaksi? Minua ilahduttaa yhtyeen avoimuus kokeilla uusia äänimaailmoja sekoittamalla niihin vanhaa tyyliään, mikä kuulostaa erinomaiselta myös tässä kappaleessa. Kyon ihmeellinen ääni pukee kaunista melodiaa. Singlen arvoa minulle lisää myös Ryoujoku no amen liveversio - se on lempikappaleitani Dir en greyltä myös albumilla, mutta erityisesti livenä.

Parhaat kappaleet?

Acid Black Cherry - Koi hitoyo
Tulkinta Shizuka Kudon kappaleesta on hieno, ja yasun ainutlaatuineen ääni tekee kappaleesta nautittavan. Tätä on tullut popitettua vuoden mittaan runsaasti.

9GOATS BLACK OUT - 690min
Tämä oli ensimmäinen kappale, jonka tältä yhtyeeltä kuulin. 9GOATS BLACK OUT:in musiiki on jännittävää ja erittäin omalaatuista, mikä tulee mielestäni tässä kappaleessa erinomaisesti esille. Lisäksi se sisältää mielettömän hienon - vaikkakin lyhyen - kitarasoolon.

Parhaat DVD:t?

MUCC - Live Chronicle 2
Juuri sopivasti ennen vuodenvaihdetta perille saapunut DVD-paketti takaa sen, etten ole täysin järjissäni alkuvuoden aikana. Bändin lavaolemus on nautittava ja siksi mahdollisuus tuijottaa sitä jälleen tuntikaupalla on parasta, mitä vuodelta voi toivoa. Ensikatsomalta paketti vaikuttaa hienolta kokonaisuudelta, joka täydentää monilta osin ensimmäistä Live Chroniclea.

Paras asia?
Suomessa nähtiin lukuisia vähemmän tunnettuja, mutta erittäin mielenkiintoisia artisteja. Ehkä tämä on merkki J-rock-skenen vähittäisestä monipuolistumisesta. Myös henkilökohtasesti löysin monia uusia, valloittavia tuttavuuksia ja tutustuin ohessa myös syvemmin aiempien suosikkibändieni tuotantoon.

Huonoin asia?
RENTRER EN SOI:n hajoaminen oli ikävä yllätys, sillä erityisesti tämän vuoden aikana yhtye oli noussut yhdeksi suosikeistani ja seurasin sen uraa mielenkiinnolla. Myös suurempien artistien keikkojen vähyys oli pieni pettymys - tosin vuotta 2007 olisi ollut tämän osalta vaikea päihittää.

Paras keikka?
girugameshin keikkaa olin odottanut kuin kuuta nousevaa, ja rokkasinkin Tavastialla kuin hullu. Mieletön tunnelma ja suosikkikappaleiden kuuleminen livenä jäivät päällimmäisinä mieleen.

Myös Miyavi taustajoukkoineen yllätti karismaattisuudellaan, vaikkei hänen musiikkinsa minulle kovin läheistä olekaan. Miellyttävä yllättäjä oli myös CATSUOMATICDEATH, jonka keikat olivat äärettömän persoonallisia ja erittäin energisiä. Yleisö oli täysillä mukana, vaikka olikin kooltaan pieni.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
Henkilökohtaisesti odotan paljon MUCC:n uuden albumin julkaisua maaliskuussa. Yksi suurimmista toiveistani on, että vuonna 2009 bändin saapuminen Suomeen ei jäisi vain huhuksi. Myös muuten odotan ensi vuodesta rikasta keikka- ja julkaisuvuotta sekä tunnettujen artistien että pienempien yhtyeiden suhteen.


Leonor

Parhaat albumit?

Vaikeaa on kyllä lähteä valikoimaan parasta albumia kaikkien tänä vuonna julkaistujen joukosta, joten tyydynkin mainitsemaan nimeltä vain kaksi erikoismaininnan saavaa. Miyavin THIS IZ THE JAPANESE KABUKI ROCK on ehkä yksi parhaista albumeista, joita nimenomaiselta muusikolta on tähän mennessä ilmestynyt. Kiintymystäni kyseiseen levyyn lisää varmasti myös se, että miyavi soitti ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillessaan suurimmaksi osaksi tämän albumin biisejä, joten muistot keikoilta vahvistavat tätä tunnetta. Miyavi on uudistanut musiikillista tyyliään albumi albumilta eikä tämäkään tuota pettymystä, vaikka muutosta oli jälleen tapahtunut.
Toisen maininnan annan marraskuussa ilmestyneelle girugameshin MUSIC-albumille, vaikka se onkin saanut suurta kritiikkiä monien tuttavieni osalta. Mielipiteeni eroaa kuitenkin heistä, sillä olen tykästynyt useisiin tämän levyn kappaleisiin jopa enemmän kuin edeltäneisiin, jotka ovat nekin olleet jo pelkästään loistavia.

Parhaat singlet?

Hankala valinta tämäkin, mutta päädyin viimein lopulliseen päätökseen. D - Yami no kuni no Alice on single, jonka nostan vuoden 2008 parhaimmaksi singleksi. Verrattuna edeltäneeseen BIRTH-sinkkuun Yami no kuni no Alice on huikea saavutus - paluu vanhalle tasolle, sanoisin minä. Ehdin jo pelkäämään, että D on menettämässä otettaan musiikkiin, mutta onneksi näin ei käynyt!

Parhaat kappaleet?

Voisin listata iTunesin 20 soitetuinta tähän, mutta jätän sen väliin ja mainitsen vain muutamia. Dir en greyn Ware, Yami Tote... on kappale, josta pidän, vaikka en kyseenomaista bändistä pahemmin edes kuuntele. Miyavilta on tullut kasa hyviä biisejä, mutta kaksi nousee ylitse muiden: Hi no hikari sae todokanai kono basho de feat. Sugizo ja Sakihokoru hana no yo uni - Neo visualizm. Lasken myös X Japanin I.V.:n tälle vuodelle kuuluvaksi, vaikka Saw IV -elokuva julkaistiinkin vuoden 2007 puolella. X Japan tulee varmasti olemaan läpi vuosien se kaikkein tärkein minulle, joten I.V. kosketti minua hyvin paljon ja teki syvän vaikutuksen.

Parhaat DVD:t?

Myönnän, ei ole tänä vuonna juuri tullut uusi dvd:itä katseltua, mutta X Japanin X VISUAL SHOCK DVD BOX 1989-1992 olkoot valintani, vaikken boksia olekaan kokonaan loppuun katsonut. X:n alkuaikojen meno tiivistettynä yhteen pakettiin on unelma jokaiselle X-holistille.

Paras asia?

Vuoden paras asia oli ehdottomasti japanilaiseen musiikkiin perinpohjaisempi tutustuminen ja sen myötä X Japanin löytäminen. Se, että Suomeen saatiin näin paljon keikkoja, oli myös positiivinen yllätys!

Huonoin asia?

Ikuisena addiktina joudun vastaamaan X Japanin syksyn keikan peruuntuminen, koska heinäkuun keikalle en ollut edes menossa. Vastoinkäymiset toisensa jälkeen, informaation vähyys ja epäselvyys olivat viedä hermot lopullisesti. Kolme viikkoa ennen marraskuuhun siirrettyä keikkaa ilmoitettiin, että Pariisin konsertti pidetään, mutta pian se sitten taas peruttiinkin, mikä oli katkeraakin katkerampi pettymys - en aio kieltää sitä.

Paras keikka?

Tässä kohdassa tulee kitkerän vaikea valinta ayabien ja miyavin toisen keikan väliltä, mutta kallistun siltikin jälkimmäisen puoleen. Oli mahtavaa saada yksi lempiartisteistani Suomeen ja päästä vieläpä molemmille keikoille yleisön sekaan - yksi unelma täyttyi siinä, nyt ne ovat vain entistä korkeammalla.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?

X Japanilla tulee taas yksi tilaisuus koettaa palauttaa luotettavuutensa takaisin, sillä kaiken toivon mukaan he pystyvät nyt heittämään onnistuneesti keikkoja niin Japanissa kuin Euroopassakin. X Japanin vuoksi matkustan ympäri maailmaa, mutta toivon hartaasti, että muitakin artisteja ja bändejä saapuisi jälleen Suomeen ja päästäisiin taas kunnolla keikkailun makuun!


Matron

Parhaat albumit?
Odotin NEWSin color-kokopitkän ilmestymistä suurella mielenkiinnolla, sillä kappaleiden nimien tutkiminen pelkän raitalistan avulla lupaili monipuolista musiikkia, johon kuului niin pehmeitä balladeja kuin superpirteitä popbiisejä. Albumi ei pettänyt odotuksiani ja erityisesti KoyaShige-duon Murarisuto-kappale tarjosi monia ilon hetkiä. Myös Kagrra,:n tammikuussa ilmestynyt teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen.

Parhaat singlet?
Kanjani8 todisti jälleen jatkavansa omalla persoonallisella tyylillään, kun energinen Musekinin Hero pamahti markkinoille. Myös maaliskuinen Wahaha sai hymyn huulille ja muistin vahvasti miksi kutsun kyseistä kokoonpanoa lempibändikseni. Johnny's-linjaa jatkaen NEWSin Summer Time ei musiikillisesti ollut yhtyeen parhainta antia, mutta kappale soi useasti kesäisellä Japanin-matkallani, joten Summer Time nostattaa väkisinkin pintaan ihania nostalgisia muistoja.

Parhaat kappaleet?
Parhaista kappaleista mainitsen juuri edellämainitun kesäisen Summer Timen sekä vuoden positiivisen yllättäjän, eli Morning Musumen ex-jäsenistä koostuvan HANGRY & ANGRY -tyttöduon Kill Me Kiss Me -kappaleen, jonka rokahtava meininki upposi syvälle tajuntaan ja yhtäkkiä huomasin kuuntelevani kappaletta repeatilla monta päivää putkeen. Minialbumin muut biisit eivät kuitenkaan vakuuttaneet samalla tavalla ja toivon, että potentiaalinen HANGRY & ANGRY ei jää yhden hitin ihmeeksi.
Myös Last Friends -draamasarjassa soinut Utada Hikarun Prisoner of Love oli upea uutuustuotos, joka pysyi mp3-soittimeni ja karaokekäyntieni vakisoittona pitkään. Samalla kyseinen kappale sai minut tutustumaan Utadan tuotantoon tarkemmin, mistä olen todella kiitollinen.

Parhaat DVD:t?
NEWSin "NEWS Concert Tour Pacific 2007 2008 -The First Tokyo Dome Concert-" -DVD toi paljon nostalgiaa sekä iloa synkän syksyn keskelle. Mainitsemisen arvoinen julkaisu oli myös the GazettEn "Repeated Countless Error tour 2007-2008 Grand Finale", joskin suureksi harmikseni kyseisestä DVD:stä puuttui loppupeleissä "Se Jokin", jonka avulla se olisi noussut Gazen DVD-tuotannon kärkeen.

Paras asia?
Universumin ihanimman JE-pojan, eli Uchi Hirokin paluu julkisuuteen sai aikaan melkeinpä onnenkyyneliä. Lisäksi allekirjoittanutta ilahduttivat Kagrra,:n elokuinen keikka Tavastialla sekä keikkakäyttäytymisen lievä parantuminen.

Huonoin asia?
Vuosi oli minulle jrockin kannalta melko mitäänsanomaton tai sitten huomaan tulevani vuosi vuodelta entistä kalkkiksemmaksi. En käynyt millään tajunnanräjäyttävällä keikalla tai kokenut täydellistä mielihyvää jostakin tapahtumasta.

Paras keikka?
Paras keikka oli ehdottomasti Kagrra,:n keikka Tavastialla 18. elokuuta 2008. Bändi teki minuun entistä suuremman vaikutuksen ja pidin aidosti hauskaa vaaleanpunaisessa yukatassani heiluen ja fureja tehden. Myös D'espairsRay Osakassa sekä miyavi ja girugamesh Helsingissä vetivät hienot setit, vaikka jälkimmäisellä olinkin 38 asteen kuumeessa ja täten hieman tokkurainen. Suurimmaksi positiiviseksi yllättäjäksi nousi AnCafe, sillä lähdin konserttiin todella skeptisellä asenteella, mutta palasin puhtaasti hyväntuulisena. Yuukin tutinat takasivat hienon kokemuksen!

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
Toivon uusia mielenkiintoisia yhtyeitä tänne Pohjolaan; erityisesti kaipailisin lisää PS Companyn bändejä kuten loistavaa alice nine.:ä. Myös jpopin selkeämpi rantautuminen Suomeen olisi mukavaa enkä näe ajatusta ollenkaan mahdottomana.


nirnalie

Parhaat albumit?
LM.C – GIMMICAL☆IMPACT!!
machine – BEAUTIFUL OUTSIDER

Parhaat singlet?
Vidoll – Blue Star
LM.C – 88
LM.C - JOHN
Dolly - JULIET

Parhaat kappaleet?
LM.C - CHEMICAL KING TWOON
Dolly - JULIET
Vidoll - Berry Jam Cleaner

Parhaat DVD:t?
LM.C - ☆ROCK the PARTY☆'08

Paras asia?
Keikkarintamalla oli hiljaisempaa kuin vuonna 2007 (en siis henk.kohtaisesti käynyt yhtä paljon keikoilla kuin edellisenä vuonna), mutta Ayabien keikka sekä Ancafen ensimmäinen keikka Suomessa ovat parhaita jrokki-muistoja vuodelta 2008. Myöskin se, että LM.C pysyi erittäin aktiivisena läpi vuoden ja julkaisi ensimmäisen live-DVD:nsä olivat erittäin positiivisia asioita. Päällimmäisenä on tietenkin myös ilmoitus siitä, että LM.C saapuu Suomeen vuonna 2009.

Huonoin asia?
Liian vähän hyviä artisteja kävi Suomessa 2008. Myöskin Junin lähtö NEU:sta harmitti suuresti, samoin kuin koko NEU:n tämän hetkinen epävarma tilanne.

Paras keikka?
Miyavin keikka. En ole itse iso fani, mutta Ayabien olin jo nähnyt ja vaikka bändi on loistava, keikkakokemus ei ollut ensimmäinen, eikä Ancafe sytyttänyt niin paljon kuin odotin. Miyavin keikka puolestaan oli jotakin tyystin erilaista, mitä olin ajatellut, ja sen vuoksi lukisin sen parhaaksi keikaksi. Keikkapäivä oli kaiken kaikkiaan muutenkin erittäin hieno, mistä pointseja.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
LM.Cn tuleva keikka Helsingissä helmikuussa 2009. Se on ainoa asia, jota oikeasti odotan jrokki-rintamalla. Ja todellakin ODOTAN! Mahtava bändi, enkä koskaan uskonut, että pääsisin näkemään Aijin livenä (kun PIERROTkin hajosi...), ja sitten bändi yhtäkkiä ilmoittaakin saapuvansa tänne pohjoisen perukoille. Aivan mahtavaa. :D Sitä odotellessa...


Pavla

Parhaat albumit?

Visual kei -bändit eivät tavallisesti ole turhan pitkäsoittopainotteisia, joten yhtä erityisen hyvää albumia on vaikeahkoa nimetä. SIDin Sentimental Macchiato oli luonnollisestikin laadukas ja eheä kokonaisuus, jonka kappaleet (joista monet ovatkin singlejä) toimivat myös yksittäispakattuina. Heti perässä seuraa Zoro, jonka COSMO - Stainless Music - on huippuveto. Sekopäinen meininki kestää kuuntelua. Kagrra,n CORE on myös saanut ansaitusti monta kuuntelua. Loput sijat sekä kunniamaininnat myönnettäköön Kalvarylle (minialbumi Montage), Kralle (Escape), An Cafelle (Gokutama Rock Cafe), Billylle (Bright) ja NoveLikselle (Rivaia koku monogatari). Ikou, ikou, ikou issho ni!

Parhaat singlet?

Monen rakkaan yhtyeen kohdalla nyppi tietty massaan sulautuminen ja keskiluokkaistuminen. Zoron Lost technology, Poitrinen Yume miru mori no passport, Mellon yhden biisin sinkut, Lolita23q ja Canzel ainakin veivät jalat alta, ja tietenkin ayabie-hanien Mikazuki no kiseki oli sydäntälämmittävää kuultavaa. Myös alice nine. sykähdytti Rainbowsilla - ainakin nimikkokappaleen verran.

Parhaat kappaleet?

Kran uusi versio Wabun hakusta sykähdytti jo bändin esittäessä sen Saksassa, eikä levyversio jäänyt paljoa heikommaksi. Oli aivan pakko tarkistaa faktat Last.fm:stä, ja Megamasson alter ego -bändi Megamachun Kiss me chu chu on ainakin saanut eniten kuunteluja. Poitrinen Ge Together ja Mahoujin Seminar ovat kaikessa päättömyydessään nerokkaita, ja Zoron tuotannosta nyt voisi poimia miltei mitä vain. Erikseen mainittakoon taianomainen Lost Technologyn Lion baby. Yksi ayabien Mikazuki no kiseki -sinkun b-puolista, Digital neverland, on myöskin yhtä aikaa herkkä ja menevä.

Parhaat DVD:t?

Jostain täysin mystisestä syystä kaikki suurimmat (lue: major tai tuleva major) suosikkini päättivät julkaista musiikkivideokokoelmat. Toisin sanoen ayabien Film spiral, SIDin SIDNAD 2, Kran Kraction ja alice nine.n alice in pictures sekä kaikkien edellä mainittujen live-dvd:t olivat vuoden kermaa. Pv-kokoelmat ovat sykähdyttävä lisä visuaalisesta puolesta välittävän levyhyllyyn. Mikäpä sen mahtavampaa kuin keskimäärin pienellä budjetilla ja käsittämättömällä ohjauksella tehdyt videot tv:n ruudulta?

Paras asia?

Intetsu on ja pysyy elämäni valona. Toivottavasti ayabie vain voi vielä tulevaisuudessakin jatkaa tiheää keikkailua Euroopassa sekä aktiivista kommunikointia fanien kanssa. Myös Kran fanikerhon jäsenyydessä on ollut omat hauskat puolensa. Suomessa järkättiin lukuisia keikkoja ja tarjontaa oli monipuolisesti, mainio asia sekin.

Huonoin asia?

Niin monen bändin major-ilmoitukset. Sanokaa minun sanoneen; ei tiedä hyvää, kun bändin sielu myydään, ja siitähän suuremmalle levy-yhtiölle siirtymisessä on kyse. On masentavaa seurata, kuinka yhtyeitä pakotetaan tekemään kappaleita, jotka eivät innosta bändiä itseäänkään (saati kuulijoita). Oli myös surullista nähdä muun muassa NoveLiksen ja v(neu):n jäsenten lähtevän.

Paras keikka?

Dio -distraught overlord- ja keväinen keikka Nosturissa tarjosi jotakin aivan uutta ja erilaista. Tunnelma oli tiivis, ja yleisön ajoittaisesta tökeröstä käytöksestä huolimatta bändikin rakastui Suomeen. An Cafe oli ilahduttavan hyvä, ja ayabie tarjosi varmaa nautintoa. Kagrra,n settilista ei täysin vakuuttanut, mutta bändi oli kuitenkin upea. Isshi, elämän prinssi, ei koskaan voisi olla pettymys. Girugamesh oli myös sanoinkuvaamattoman loistava. Riehumisasteikolla nämä idioottihanit ansaitsevat täyden kympin, ja toisinaan tällaiset keikat antavat enemmän kuin "sivistyneet" ja furi-painotteiset.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?

Lisää PSC-bändejä (ts. Kra ja alice nine.) Suomeen, kiitos, ja vielä enemmän tuntemattomia suuruuksia. Toivon myös kanssafaneiltani paljon, toivottavasti en liikaa: muistakaa nyt jo ne käytöstavat, hyvä ihme sentään. Kunnioitus muita faneja ja bändiä kohtaan tulee pitää mielessä aina. Tukekaa bändejä, käykää keikoilla, nauttikaa musiikista. Hyvää uutta vuotta!


Tinga

Parhaat albumit?
Danger Gangin St. Beast oli iloinen yllätys, vaikka suht kauan heitä olin jo kuunnellutkin. Myös Nightmaren Killer show, girugameshin MUSIC, sekä LM.C:n GIMMICAL☆IMPACT!! saavat kunniamaininnan tämän vuoden albumeista.

Parhaat singlet?
the GazettEn Guren ja LEECH ovat totta kai minulla listalla ensimmäisenä. 12012:n Aitai kara... nosti taas toiveet ylös tästä bändistä.

Parhaat kappaleet?
No ylläri ylläri, the GazettEen kaadutaan jälleen. LEECH, DISTORTED DAYTIME ja HOLE ovat soineet iTunesissa aikalailla, eikä loppua näy. Myös 12012:n Aitai kara... ja Hero ovat soineet kiitettävästi.

Parhaat DVD:t?
No tuskin iso yllätys, että ensimmäisenä täälläkin komeilee the GazettEn Repeated Countless Error tour 2007-2008 Grand Finale. alice nine.:n DISCOTHEQUE play like "A" RAINBOWS -enter&exit- oli myös iloista katseltavaa.

Paras asia?
Tänä vuonna saatiin paljon keikkoja Suomeen ja yleisön käyttäytyminen keikoilla parani huomattavasti, vaikka vielä pientä parantamisen varaa olisikin. Saatiin niin pienempiä bändejä, kuin myös isojakin nimiä Suomeen ja mikäs sen mukavampaa.

Huonoin asia?
Keikoille jonotus on yhä yhtä sotkuista ja se ryntäys, jota saatiin lievennettyä onneksi edes parilla keikkaa jonotusnumeroilla. Toivottavasti tähän löydettäisiin joku hyvä ratkaisu, jottei mitään vakavaa pääsisi käymään.

Paras keikka?
girugameshin Suomen keikka oli ehdottomasti kyllä tämän vuoden paras keikka. Siinä oli asennetta ja riehua sai oikein luvan kanssa niin paljon kuin halusi. Itse menin parvelle riehumaan ja oli ihanaa, kun sai riehua ihan rauhassa, ilman tungosta ja kyynerpäitä silmissä.
Myös Miyavi, Kagrra, ja monille tuntematon Electric Eel Shock tarjosivat hyviä keikkakokemuksia, jokainen omilla tasoillaan. Mainittakoon myös Säteen Tokyo Underground ja Tokyo Decadance, joissa mahtavat bailumeiningit pakottivat tanssimaan monta tuntia putkeen.

Suurimmat odotukset vuodelle 2009?
Lisää mahtavia bändejä Suomeen!! Sekä tietysti hyviä julkaisuja artisteilta. Danger Gangilta erityisesti odotan jonkinlaista yllätystä, joka nostaisi tämän tyttöbändin ylöspäin.
Myös girugameshin toukokuun keikkaa odotellaan seinille hyppien. \m/
Ja totta kai pientä toivonkipinää on siitä, että Suomen keikoilla fanit oppisivat kunnioittamaan toisiaan enemmän ja ymmärtäisivät, että hyvä keikkakokemus ei ole eturivistä kiinni, vaan musiikista ja itse bändistä lavalla.
MAINOS

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2008-11-12 2008-11-12
DIR EN GREY
Konsertti DVD 2008-07-23 2008-07-23
X JAPAN
Albumi CD 2008-02-03 2008-02-03
RABBIT
Albumi CD 2008-11-26 2008-11-26
Billy
Single CD + DVD 2008-10-29 2008-10-29
Kiyoharu
Single CD 2008-05-08 2008-05-08
NEWS
Single CD + DVD 2008-02-20 2008-02-20
LM.C
Albumi CD + DVD 2008-11-05 2008-11-05
LM.C
Single CD + DVD 2008-06-25 2008-06-25
ARASHI
Single CD 2008-03-05 2008-03-05
ZORO
Albumi CD 2008-02-20 2008-02-20
SERPENT
Albumi CD + DVD 2008-02-20 2008-02-20
SID
Albumi CD + DVD 2008-01-23 2008-01-23
machine
Konsertti DVD 2008-11-19 2008-11-19
∀NTI FEMINISM
Konsertti DVD 2008-12-24 2008-12-24
MUCC
Konsertti DVD 2008-09-17 2008-09-17
LM.C
Albumi CD 2008-10-29 2008-10-29
MONORAL
Single CD 2008-09-10 2008-09-10
DIR EN GREY
PV-kokoelma DVD 2008-10-08 2008-10-08
Kra
Albumi CD 2008-09-10 2008-09-10
Onmyo-za
Single CD 2008-09-03 2008-09-03
D
Albumi CD + DVD 2008-05-21 2008-05-21
NIGHTMARE
Albumi CD + DVD 2008-03-19 2008-03-19
MIYAVI
Konsertti Kokoelmaboksi 2008-05-07 2008-05-07
BUCK-TICK
Albumi CD 2008-03-26 2008-03-26
MUCC
Albumi CD + DVD 2008-08-20 2008-08-20
ZORO
Single CD + DVD 2008-10-29 2008-10-29
12012
Single CD + DVD 2008-02-13 2008-02-13
the GazettE
Single CD + DVD 2008-03-26 2008-03-26
RENTRER EN SOI
Albumi CD + DVD 2008-01-09 2008-01-09
Kagrra,
Albumi CD 2008-03-12 2008-03-12
Kra
Single CD + DVD 2008-06-04 2008-06-04
LM.C
Single CD + DVD 2008-07-02 2008-07-02
Vidoll
Single CD + DVD 2008-06-25 2008-06-25
Dolly
Albumi CD + DVD 2008-04-09 2008-04-09
An Cafe
Single CD + DVD 2008-08-06 2008-08-06
ALICE NINE.
PV-kokoelma DVD 2008-05-14 2008-05-14
SID
Albumi CD 2008-07-21 2008-07-21
Danger Gang
Single CD + DVD 2008-11-12 2008-11-12
the GazettE
Konsertti DVD 2008-10-29 2008-10-29
ALICE NINE.

2008 Parhaat

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2008 © JaME

Kulttuuriartikkeli

JaME-tiimin kommentit vuodesta 2008

Mitä mieltä sivuston parissa ahkeroineet tiimiläiset ovat vuodesta 2008?

Oricon Top-100 vuodelta 2008 © JaME - Oricon

Informaatio

Oricon Top-100 vuodelta 2008

Japanissa parhaiten myyneet albumit ja singlet vuonna 2008.

MAINOS