Uutiset

Jambinai palaa Suomeen kesän kynnyksellä

29.01.2020 2020-01-29 10:39:00 KoME Lähde: Tiketti Kirjoittaja: Anu

Jambinai palaa Suomeen kesän kynnyksellä

Kolmannen albuminsa hiljattain julkaissut post rock -yhtye esiintyy toukokuun lopussa On the Rocks -klubilla Helsingissä.


© Siyoung Song. All rights reserved.
Korealaisia perinneinstrumentteja rock- ja metallivaikutteisiin yhdistävä Jambinai esiintyy jälleen Suomessa. Keikka järjestetään On the Rocks -klubilla Helsingissä 31. toukokuuta. Klubin ikäraja on 18 vuotta.

Lipunmyynti alkaa huomenna Tiketin kautta. Liput maksavat ennakkoon 21 euroa ja ovelta 22 euroa. Tämänkertainen Euroopan-kiertue sisältää Helsingin ohella keikkoja muun muassa Dijonissa Ranskassa, Zottegemissa Belgiassa, Odensessa Tanskassa, Oslossa Norjassa ja Tukholmassa Ruotsissa.

Jambinai julkaisi viime kesänä kolmannen albuminsa. Levyn nimi on ONDA, joka on koreaksi yksi "tulla"-sananmuodoista. Laulaja-kitaristi Lee Il-woon mukaan levyn nimikkokappaleen sanoituksissa on lohtua tuova kohta, jonka mukaan "pimeytesi päätyttyä tuskasi muuttuu loistaviksi tähdiksi ja tulee luoksesi". Sana tarkoittaa myös espanjaksi aaltoa – ja yhtye laskeekin sen kolmanneksi aallokseen.

Tuleva esiintyminen on Jambinain ensimmäinen oma keikka Suomessa. Aiemmin yhtye on vieraillut kahdesti erilaisissa tapahtumissa: kansainvälisyyteen ja yhteiskunnallisiin asioihin keskittyvän Maailma kylässä -festivaalin parissa vuonna 2013 sekä indie-musiikkia esittelevällä Modern Sky -festivaalilla 2016. Vuoden 2013 konsertti oli bändin ensimmäinen esiintyminen ulkomailla.

Alla taltiointi edellisen levyn, A Hermitagen, kappaleesta For Everything That You Lost sekä Sun.Tears.Red-kappale uudelta albumilta.


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Jambinai © Jambinai. All Rights Reserved. / Maailma kylässä
Jambinai

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Albumi CD 2019-06-07 2019-06-07
Jambinai

Jambinai Suomessa

Jambinai on lykännyt Euroopan-kiertueensa ensi vuoteen © KoME Suomi, Iina Kaikko

Uutiset Päivitetty

Jambinai on lykännyt Euroopan-kiertueensa ensi vuoteen

Yhtyeen oli määrä esiintyä toukokuussa myös Helsingissä.

Jambinai palaa Suomeen kesän kynnyksellä © Siyoung Song. All rights reserved.

Uutiset

Jambinai palaa Suomeen kesän kynnyksellä

Kolmannen albuminsa hiljattain julkaissut post rock -yhtye esiintyy toukokuun lopussa On the Rocks -klubilla Helsingissä.

MAINOS