Uutiset

Jazzlaulaja Youn Sun Nah konsertoi Helsingissä ja Tampereella

15.05.2023 2023-05-15 08:51:00 KoME Lähde: G Livelab Kirjoittaja: Anu

Jazzlaulaja Youn Sun Nah konsertoi Helsingissä ja Tampereella

Waking World -albumin viime vuonna julkaissut Youn Sun Nah keikkailee Suomessa pianisti Benjamin Moussayn kanssa.


© Youn Sun Nah. All rights reserved.
Maineikas jazzlaulaja Youn Sun Nah keikkailee G Livelab -klubeilla Helsingissä ja Tampereella 6.-7. marraskuuta. 35 euron hintaiset ennakkoliput ovat myynnissä G Livelabin sivustolla (eteispalvelu sisältyy hintaan). Konsertit ovat ikärajattomia. Tällä kiertueella Youn Sun Nah'n seurassa esiintyy pianisti Benjamin Moussay.

Kokeneen artistin uusin, yhdestoista levytys Waking World ilmestyi viime vuonna. Waking World on siitä erityinen albumi, että ensimmäistä kertaa kaikki kappaleet ovat Youn Sun Nah'n itsensä säveltämiä, ja siksi sen sanotaan olevan kaikkein lähinnä hänen todellista minäänsä.

Youn Sun Nah on esiintynyt Suomessa muutaman kerran aiemminkin: Pori Jazzissa vuonna 2009 ja Espoossa silloisen kvintettinsä kanssa vuonna 2012.

Alla kaksi laulua tuoreimmalta albumilta.


MAINOS

Aiheeseen liittyvät artistit

Aiheeseen liittyvät tapahtumat

Päivämäärä Tapahtuma Sijainti
  
06.11.20232023-11-06
Konsertti
Youn Sun Nah
G Livelab
Helsinki
Suomi
  
07.11.20232023-11-07
Konsertti
Youn Sun Nah
G Livelab
Tampere
Suomi
MAINOS